HJK lähtee jännittävään Mestareiden Liigan karsintapeliin Belgradin Punaista Tähteä vastaan pettyneistä tunnelmista. HJK jahtaa Veikkausliigassa kärkeä ja yrittää jatkoon eurokentillä. Veikkausliiga-tavoite koki viime viikonloppuna valtavan kolauksen.

HJK oli siirtynyt Ilvestä vastaan Riku Riskin maalilla 1-0-johtoon, mutta Ilves tuli tasoihin todella kyseenalaisella rangaistuspotkulla.

Ottelun erotuomari Ville Nevalainen näki HJK:n Tim Väyrysen nykäisseen Ilveksen pelaajaa olkapäästä rikkeen arvoisesti ja Ilves tuli pilkulta tasoihin. Rangaistuspotkun kirpeyttä HJK:n kannalta lisäsi sekin, että ottelu oli pitkän aikaa HJK:n kontrollissa. HJK oli laskettelemassa todella tärkeään voittoon, mutta toisin kävi.

Dramaattista pilkkutuomiota seurasi kova keskustelu. Pilkkukeskustelun sijaan paljon mielenkiintoisempaa on kuitenkin se, mitä peli kertoi HJK:n tämänhetkisestä prosessista.

HJK teki ottelussa paljon asioita oikein. Päävalmentaja Toni Koskela oli käskyttänyt helsinkiläiset tiiviiseen 4-5-1-blokkiin, jota vastaan Ilveksen suoraviivainen etenemispelaaminen ei tuottanut juurikaan tehoja. Ilveksen tehot hyökkäyssuuntaan ovat olleet tällä kaudella rajalliset, ja se johtuu todella paljon sen riskittömästä etenemisestä pallon kera.

Ilvekseltä puuttuu houkuttelun ja vastustajan liikuttamisen vaihe, jota tarvittaisiin tiiviitä blokkipuolustuksia vastaan. Tähän HJK osasi iskeä hyvin.

HJK:n maalikin oli hieno. Ilves otti korkealta HJK:n avaamisvaihtoehdot pois, jolloin HJK käytti organisoidusti pidempää vaihtoehtoa. Akseli Pelvas ja Riski pääsivät isolle alueelle etenemään voitettuaan ykkös-, ja kakkospallot ja Riski eteni maalintekoon.

Peli on Koskelan aikana parantunut. Koskela on osoittanut olevansa erittäin osaava pelin valmentaja. Silti toisen jakson kohtalaisesta kontrollista huolimatta HJK pystyi kuin pystyikin antamaan Ilvekselle mahdollisuuden tasoitukseen.

Fakta on, että HJK:n pelaajamateriaali on Suomen kentille erittäin laadukas, mutta systemaattiseen kovienkin otteluiden voittamiseen tarvittavia palasia ei joukkueella ole Veikkausliigassa ollut. HJK on ollut Koskelan aikana etenkin muita kärkijoukkueita vastaan heikko – KuPS:n kanssa tuli tasapeli ja Hongalle tappio.

Asiaa pitää katsoa laajemminkin. HJK on voittanut Suomen mestaruuden vain kaksi kertaa viimeisen neljän vuoden aikana. Tälläkin kaudella mestaruus on lipeämässä helsinkiläisten käsistä. Ylivoimaisten resurssien seurassa tilasto ei ole mairitteleva. Kun HJK:ssa aletaan olla tilanteessa, jossa menestyminen on enemmän poikkeus, kuin trendi, on seuran pohdittava syitä vakavasti.

Samalla tavalla kuin viime kuukausien tiukoissa paikoissa, on HJK sulanut viimeisen viiden vuoden aikana useamminkin. Hävityt Suomen mestaruudet ja karvaat europutoamiset IFK Göteborgia tai FC Astanaa vastaan palasivat viikonloppuna mieleen.

Iso asia on se, ettei HJK ole antanut itselleen mahdollisuutta kasvaa viime vuosien prosessissaan tiiviiksi joukkueeksi – samalla tavalla kuin esimerkiksi Ilves ja KuPS ovat. HJK:ssa sakkaa liian monta pientä kollektiivisuuteen liittyvää palasta.

Ilveksen maalia edeltäneet kolme minuuttia kertovat, miten ilmiö näkyy kentällä.

88. peliminuutilla Tim Väyrynen sai pallon oikeaan hyökkäyskulmaan. Pallossa oli siis Väyrynen, joka saapuessaan HJK:hon painotti selvästi, että HJK on hänelle vain välietappi matkalla takaisin ulkomaille. Hän sanoi haluavansa tehdä maaleja. Sitä hän tilanteessa ehkä yritti, sillä päävalmentaja Toni Koskelan huudoista huolimatta Väyrynen yritti potkaista päätyrajalta summittaisen keskityksen maalille ilman ajatustakaan pelata aikaa – ja sitä kautta voittoa omalle joukkueelle.

Jos Väyrynen yritti saada kulmapotkua Ilveksen pelaajan kautta, voidaan rauhassa todeta, ettei Väyrysen jalkapallotietokone toiminut HJK:n tasoiselle hyökkääjälle sopivalla laadulla. On pelipaikkakohtainen perusasia, että kulma kalastetaan pienellä tökkäisyllä kohti päätyrajaa, eikä kohti maalin edustaa, jotta minimoidaan mahdollisuus menettää pallo suoraan maalivahdin käsiin.

Tim Väyrynen tuli kentälle liian nopeasti ja ilman valmiutta pelata kovan ottelun voitosta.

Minuutti tästä ja Väyrynen ja nuori Santeri Väänänen kamppailivat puolessa kentässä. He aiheuttivat erittäin typerällä tavalla vapaapotkun. Ilveksen ainoa ase HJK:n blokkia vastaan olivat paineettomat pitkät pallot kohti HJK:n rangaistusaluetta, ja typerällä rikkeellä HJK antoi siihen mahdollisuuden.

Pitää muistaa, että 85. peliminuutilla Nikolai Alho oli rikkonut samassa paikassa Ilveksen pelaajaa tilanteessa, jossa ei tarvinnut rikkoa. Jo siitä tilanteesta Ilves meinasi päästä yrittämään maalintekoa pitkällä pallolla.

Nämä edellä mainitut tilanteet ovat yksittäisiä, mutta kun katsoo HJK:n johtoasemapelaamista kokonaisuutena, voidaan todeta, ettei HJK hoitanut hommaansa hyvin. Sähläämisen keskiössä on se, ettei HJK ole tällä hetkellä henkisellä ja taktisella tasolla sellainen jalkapallojoukkue, joka pystyy tärkeissä paikoissa venymään ja pitämään päänsä kylmänä.

Siihen löytyvät syyt joukkueenrakennuksesta ja pelin sisällöstä, mutta myös siitä tosiasiasta, että HJK:n henki, yhtenäisyys ja tiiviys ovat kärsineet koko kauden jatkuneesta epäselvästä pelaajarumbasta. Se, että HJK epäonnistuu pelaajan rekrytoimisessa tai se, että ihmiset ovat seurassa vain pyörähtämässä omaa cv:tä pönkittääkseen, näkyy tiukoissa paikoissa pieninä asioina.

HJK:n on seurana mietittävä, kumpi oli viime viikonloppuna merkittävämpi asia: pilkkutuomio vai se, että Ilves näytti HJK:lle mallia siitä, miten rutistetaan joukkueena itsestä tiukassa paikassa aivan kaikki irti. Ja miten tiivis ja yhtenäinen prosessin pitää olla, jotta oma potentiaali on mahdollista repiä maksimaalisesti irti.

On myös tässä kohtaa muistettava, että HJK:n sisältä tuli Mika Lehkosuon potkujen jälkeen julkisuuteen kommentteja, joissa paljastettiin, että HJK:n pelaajat eivät olleet pystyneet sitoutumaan Lehkosuon analyyttiseen tapaan opetella jalkapalloa.

Voisi siis kärjistäen todeta, että nyky-HJK:ssa on pelaajia, joita ei kiinnosta analysoida jalkapalloa – eli tehdä työhönsä kuuluvia perusasioita – ja pelaajia, jotka pelaavat joukkueessa vain siksi, että pääsevät mahdollisimman nopeasti pois. Jokainen voi miettiä, kuinka mahdollista yhtenäinen huippusuorittaminen silloin on.

Ilmiö koskettaa sekä pelaajia että seuraa. HJK:n on seurana mietittävä, miksi sen sisälle on pesiytynyt sellainen kulttuuri, jossa toimijoilta ei vaadita sataprosenttista henkistä sitoutumista.

Koskela vaikuttaa pelaamisen perusteella HJK:lle täysin oikealta valmentajalta, mutta HJK:n on seurana mietittävä, mitä tarkoittaa huippusuorittamiseen tähtäävä urheilupuolen prosessi – niin pelaajien sitoutumisen ja sitouttamisen kuin muiden toimijoidenkin osalta.

Jos se siis haluaa kääntää trendin, jossa Suomen mestaruus menee muualle kuin Töölöön.

Aiheet HJK Koskela Toni Näkökulmat Väyrynen Tim Veikkausliiga