Stadin derby valtaa tänään Helsingin kadut – lippuja vielä saatavilla kiihkeään derbyyn

© Kuva: Juho Hirvonen

Helsingin Töölössä käy kuhina tänään, torstaina. Stadin derby värjää kaupungin sinivalkoiseen ja punaiseen. Helsingin IFK isännöi kauden toisessa derbyssä HJK:ta Telia 5G Areenalla kello 18.30.

Kauden ensimmäinen derby päättyi tasalukemiin 1-1. 2010-luvun derbyt ovatkin olleet äärimmäisen tasaisia. Stadin derby palasi Suomen pääsarjatasolle kaudella 2015 ja sen jälkeen derbyjä on pelattu yhteensä kymmenen. Tasatulokseen on päädytty peräti kuusi kertaa.

Derbyjä on kuitenkin pelattu historian saatossa huomattavasti enemmän kuin kymmenen. Ensimmäinen derby pelattiin jo lokakuussa 1909 Eläintarhan kentällä, jolloin HIFK juhli voittoa lukemin 3-1. Jo silloin derbyt kiinnostivat, sillä yleisömääräksi ilmoitettiin täysi tupa, tosin tarkkaa lukemaa ei ole kirjattu ylös. Derbyjen parhaat yleisömäärät ovat tiettävästi kuitenkin nähty 2010-luvulla. Kymmenestä 2010-luvulla pelatusta derbystä peräti neljä on ollut loppuunmyytyjä.

Tämän päiväiseen derbyyn on vielä tällä hetkellä saatavilla lippuja. Ticketmasterin mukaan Telia 5G Areenan kulmissa on vielä paikkoja vapaana.

Keskiviikon derbyssä on isot panokset. HJK on tällä hetkellä sarjataulukossa neljäntenä 22 pisteellä. HJK on kuitenkin pelannut jo 15 ottelua, mikä on eniten kaikista joukkueista. HIFK on sarjassa kahdeksantena, seitsemän pistettä perässä HJK:ta. IFK on kuitenkin pelannut kolme ottelua vähemmän kuin HJK.

Ottelu näkyy myös suorana lähetyksenä maksullisesta Ruutu-palvelusta.

» Katso Veikkausliigan kaikki ottelut suorana Ruudusta!