Soulin poliisi tutkii, rikkoiko Juventuksen tähtihyökkääjä Cristiano Ronaldo lakia, kun hän ei pelannut viime perjantaina näytösottelussa Etelä-Koreassa maan pääsarjan, K-liigan, tähdistöjoukkuetta vastaan, kertoo AS.

Ottelun järjestäjä mainosti, että portugalilaishyökkääjä Ronaldo, 34, pelaisi ottelussa vähintään 45 minuuttia, kuten Juventus, K-liiga ja pelin järjestäjä olivat sopineet. Hän ei kuitenkaan käynyt kentällä lainkaan.

[readmore from=Ronaldo-Cristiano]

Juventus on perustellut Ronaldon pelaamattomuutta lihasvammalla. Ottelun järjestäjä ja K-liiga väittävät kuitenkin, että niille ei kerrottu Ronaldon vaivasta etukäteen.

Pelin järjestelyt eivät muutenkaan sujuneet ongelmitta. Juventus pääsi logistisista vaikeuksista johtuen ottelupaikkakunnalle vain seitsemän tuntia ennen aloitusvihellystä, joka oli 50 minuuttia myöhässä ruuhkien takia.

Ottelun järjestäjä on uhannut Juventusta oikeustoimilla. Myös eteläkorealaiset katsojat ovat viemässä asiaa oikeuteen. AS:n mukaan noin 2 000 katsojaa on lähtenyt mukaan ryhmäkanteeseen, johon odotetaan runsaasti enemmänkin jäseniä.

Soulin poliisi tutkii, rikkoiko Ronaldo omalta osaltaan sopimusta ja siten myös lakia, kun hän ei pelannut 3-3-tasapeliin päättyneessä ottelussa.

Ronaldon ei uskota joutuvan matkustavan Etelä-Koreaan kuulusteltavaksi, vaikka häntä epäiltäisiin sopimuksen tahallisesta rikkomisesta.