Bayern Münchenin floppihankinta sai viimein tahtonsa läpi – siirtyy Ranskaan
Kuva: Getty Images
Bayern Münchenin keskikenttäpelaaja Renato Sanches siirtyy Ranskan pääsarjaseura Lilleen, jonka kanssa hän on allekirjoittanut viiden vuoden sopimuksen. Lehtitietojen mukaan Lille maksaa Bayernille siirrosta 20 miljoonaa euroa.
Sanches, 22, liittyi Bayerniin kesällä 2016 kotimaansa Portugalin suurseurasta Benficasta, joka sai siirrosta 35 miljoonan euron korvauksen.
Hän oli tuolloin vasta 18-vuotias, mutta siirtosummaa pidettiin hyvinkin perusteltuna. Samana kesänä Sanches valittiin EM-kisojen parhaaksi nuoreksi pelaajaksi, kun hän auttoi Portugalin kultamitaleille, ja myöhemmin hän sai vielä Golden Boy -palkinnon, jonka urheilutoimittajat antavat vuoden vakuuttavimmalle nuorelle pelaajalle.
Bayernissa Sanches ei kuitenkaan missään vaiheessa päässyt toden teolla vauhtiin. Ensimmäisellä kaudellaan Saksassa hän sai vaihtelevasti vastuuta ja pelasi vain kahdesti täydet minuutit.
Kaudeksi 2017-18 Sanches lähti lainalle Englannin Valioliigan Swanseaan, jossa kaikki tuntui menevän penkin alle. Sanches esiintyi alle odotusten ja vietti lähes puolet kaudesta loukkaantuneena. Lainapestiä ei helpottanut se, että Swansea taisteli putoamista vastaan ja pelasi kauden aikana kolmen eri valmentajan alaisuudessa.
Viime kaudeksi Sanches palasi Saksaan ja Bayerniin. Hän sai mukavasti vastuuta syksyn peleissä, mutta tippui jouluun mennessä pelaavasta kokoonpanosta. Sanches kertoi useasti julkisesti, että haluaa siirtyä peliajan perässä muualle.
Bayern Münchenin toimitusjohtaja Karl-Heinz Rummenigge sanoi seuran tiedotteessa, että Bayern ei voinut taata hänelle minuutteja. Rummenigge kertoi myös, että Sanches haluaa nousta takaisin Portugalin maajoukkueeseen ennen ensi kesän EM-kisoja. Sanches pelasi viimeksi A-maajoukkueessa viime syksynä Nations Leaguessa. Sitä ennen hän oli yli vuoden sivussa maajoukkueringistä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Kuvat: Suomalaispelaaja ja David Beckham: lämmin kohtaaminen – ”Aina kunnia”
- Jesse Joronen loukkaantui – jätti pelin kesken

- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?