Bayern viemässä siirron maaliin, valmentajalta medialle sapiskaa: ”Jokainen pelaaja on ansainnut kunnioitusta”

Bayern München menetti viime kauden jälkeen miehistöstään kaksi todella pitkän linjan luottomiestä, kun sekä Arjen Robben että Franck Ribéry astuivat syrjään ruodusta. Robben lopetti uransa, eikä Ribéry ole vielä löytänyt uutta seuraa.
Kokeneelle kaksikolle on metsästetty pitkin kesää korvaajia, mutta toistaiseksi tuloksetta. Manchester Cityn Leroy Sané oli pitkään vahvin ehdokas, mutta harjoitusottelussa syntynyt vakava polvivamma mutkisti suunnitelmia.
Nyt ratkaisuksi on osoittautumassa Inter Milanin Ivan Perisic. 30-vuotias kroatialaislaituri oli jo maanantaina Bayern Münchenin lääkärintarkastuksessa. Tämän vahvisti medialle paitsi Perisic itse, niin myös Bayernin valmentaja Niko Kovac.
– Hän oli tänään lääkärintarkastuksessa. Jos kaikki menee hyvin, tulee hänestä meidän pelaajamme, Kovac myönsi medialle maanantai-iltana Bayernin kukistettua Saksan Cupin ensimmäisellä kierroksella Energie Cottbusin maalein 3-1.
Perisic on pelannut Interissä neljä vahvaa kautta, mutta uuden valmentajan Antonio Conten suosimassa pelijärjestelmässä hänelle ei oikein paikkaa löydy. Siksi Perisicille on etsitty uutta seuraa, ja nyt sellainen näyttäisi löytyvän Bundesliigan huipulta. Edessä on tiettävästi yhden kauden laina viiden miljoonan euron korvauksella. Lainaan sisältyy Sport1:n mukaan 20-25 miljoonan euron osto-optio.
Bayernissa odotetaan Perisicin kiinnittämistä innolla, mutta valmentaja Kovacilla oli runsaasti terveisiä myös medialle. Perisicin maanmies pitää pelaajan kohtelua epäreiluna.
– Minun täytyy sanoa seuraavaa: tämä keskustelu on ylipäätään väärin. Täällä puhutaan pelaajasta pahaa riippumatta siitä, tuleeko hän vai ei, Perisic jyrähti ARD:n haastattelussa.
– Jokainen pelaaja on ansainnut arvostuksen.
– Olen sanonut, että riippumatta siitä, tuleeko joku pelaaja meille vai, joskus pelaajia ei kohdella hyvin, koska heidät sijoitetaan toiseen tai kolmanteen kategoriaan. Kritisoiminen on aina liian helppoa. Et saa yhtä pelaajaa etkä seuraavakaan, ja yhtäkkiä järjestyy sitten XY-ratkaisu. Se ei ole hyvä, Kovac muotoili lehdistötilaisuudessa.
Osa kritiikistä on kohdistunut Perisicin ikään. Siihen ei Kovacin mukaan pidä kiinnittää liikaa huomiota.
– Stefan Effenberg tuli Bayerniin 30-vuotiaana ja voitti Mestarien liigan. Meidän täytyy lakata tuijottamasta ikää. Meidän täytyy keskittyä mieluummin siihen, mitä pojat ovat voittaneet, mitä he osaavat ja missä he voivat meitä auttaa.
[readmore from=Perisic-Ivan]
Perisicin tulevista pelikavereista David Alaba oli värväyksestä innoissaan.
– Perisic tuo mukanaan runsaasti kokemusta, hän on erittäin vahva pääpelaaja ja molempijalkainen. Hän tietää, miten korkeimmalla tasolla pelataan, Alaba kehui.
Kroatian maajoukkueen johtohahmoihin jo vuosia kuulunut Perisic tuntee hyvin myös Bundesliigan. Hän pelasi Borussia Dortmundissa vuosina 2011-2013 ja Wolfsburgissa vuosina 2013-2015. Hänellä on takanaan neljät jalkapallon arvokisat. Kolmissa viimeisissä hän on tehnyt kaksi maalia kussakin.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Anssi Suhosen HSV nousi viimein Saksan pääsarjaan
- Katso: Robin Lod iski komean maalin Inter Miamin verkkoon
- Katso: Leo Walta teki taas upean maalin
- Simo Valakarin St. Johnstone nappasi huipputärkeän voiton Skotlannissa
- Moshtagh Yaghoubi löysi uuden seuran – palaa HIFK:hon
- Toni Koskela valittiin Superettanin kuukauden valmentajaksi
- Barcelona ja Arsenal kiinnostuneita Bundesliiga-pelaajasta
- Haastattelu: IF Gnistanissa ihastuttanut AJ Marcucci taistelee peliajasta MLS:ssä – ei poissulje paluuta Suomeen – ”Gnistan ilmestyi kuin tyhjästä”
- Ilvekselle kauden ensimmäinen Pirkanmaan herruus viime hetken maalilla
- Romano: Real Madridin valmentajakuvioille ratkaisu
- Simo Valakarin St. Johnstone nappasi huipputärkeän voiton Skotlannissa
- Katso: Leo Walta teki taas upean maalin
- Toni Koskela valittiin Superettanin kuukauden valmentajaksi
- Moshtagh Yaghoubi löysi uuden seuran – palaa HIFK:hon
- Katso: Robin Lod iski komean maalin Inter Miamin verkkoon
- Anssi Suhosen HSV nousi viimein Saksan pääsarjaan
- Haastattelu: IF Gnistanissa ihastuttanut AJ Marcucci taistelee peliajasta MLS:ssä – ei poissulje paluuta Suomeen – ”Gnistan ilmestyi kuin tyhjästä”
- Barcelona ja Arsenal kiinnostuneita Bundesliiga-pelaajasta
- Romano: Real Madridin valmentajakuvioille ratkaisu
- Lehti: Bayern Münchenin neuvottelut Leverkusenin supertähdestä loppusuoralla – näin kommentoi Alonso