FC Lahti – FC Honka: Tärkeät pisteet jaossa Hiihtiksellä
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliiga
FC Lahti – FC Honka
Maanantai 19.08. klo 18:30
FC Lahti isännöi Hiihtostadionilla FC Honkaa lauantaina. Asetelmat ovat molemmilla joukkueilla melko selkeät: FC Lahti yrittää saalistaa lisäpisteitä, jotta onnistuisi kampeamaan itsensä kuuden joukkoon ja ylempään loppusarjaan. FC Hongalla on puolestaan viiden pisteen matka sarjakärkeen, jota siirtoikkunan puitteissa vahvistunut joukkue pyrkii kuromaan kiinni.
FC Lahden otteet eivät missään nimessä ole olleet tällä kaudella loistavia, mutta joukkue on nöyrästi ja sitkeästi kerännyt pisteitä pitkin kautta – jopa jossain määrin enemmän, mitä esitysten puolesta olisi edes ansainnut. Viime kierroksella Sami Ristilän suojatit ottivat rumasti pataan HJK:lta ja tästä olisi lähdettävä rakentamaan omaa peliä uudestaan. Asenteesta se ei varmasti ole kiinni – rökäletappion jälkeen kentällä nähdään varmasti sisuuntunut kuhnurilauma. Lahdelta puuttuu kokoonpanosta Drilon Shala, Jeronimo Amione ja Ville Salmikivi.
Vesa Vasaran palettiin tuli lisää työkaluja siirtojen myötä. Lahdessa debyytit saatetaan tnähdä Erik Bakkerilta ja Nasiru Banaheneltä. SJK:ta vastaan Honka pelasi kuivan ottelun – kumpikaan ei paikoilla juhlinut. Hongan peliesitykset ovat heitelleet kovasti, mutta esiintyessään luokkansa edellyttämällä tavalla se on velvoitettu menestymään. Hongalta puuttuu maanantaina muonavahvuudesta Jonas Levänen, Mac Kandji ja Duarte Tammilehto.
Vetosuositus
Molemmille tämä on pisteiden valossa tärkeä ottelu. Jos Honka tekee tänään totta, se on vahvoilla. Otan vetosuosituksena FC Honka voittaa ottelun kertoimella 2,05. – Petsipappa –Lunasta paras tarjous in kautta!
Lyö vetoa esimerkiksi otteluun FC Lahti – FC Honka ja kohteeseen veto ”FC Honka voittaa ottelun”. Jos FC Honka voittaa ottelun, saat 205 euroa riskittömän 100 euron vedon avulla. Jos ottelu päättyy tasan tai FC Lahti voittaa, saat panoksen takaisin 100€ asti. Voit lyödä myös pienemmän riskittömän vedon (min. 10€). Jos et halua lyödä riskitöntä vetoa, voit lunastaa myös 200% talletusbonuksen. Näin saat esimerkiksi 20€ talletuksella heti 60€ pelirahaa. Tallettamalla 100€ saat maksimibonusrahan 200€. Lyö riskitön 100€ veto näin:- Avaa pelitili ja tee talletus.
- Lyö veto riskittömästi 100€ asti.
- Jos vetosi häviää, saat rahat takaisin.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Mircea Lucescu on kuollut
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- Mircea Lucescu on kuollut
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos