Jalkapallon MM-karsinnat syyskuussa täyteen käyntiin – HIFK:sta tositoimiin peräti kolme pelaajaa
Kuva: Juha Tamminen
Suomalaisten ja eurooppalaisten futisfanien päähuomio maaottelurintamalla keskittyy toistaiseksi vielä pahasti kesken oleviin EM-karsintoihin sekä ensi vuonna 12 maassa pelattavaan EM-lopputurnaukseen. Aasiassa ja Afrikassa karsitaan kuitenkin jo vuoden 2022 MM-kisoihin.
Aasiassa karsinnat alkoivat itse asiassa jo kesäkuussa, kun esikarsintavaiheessa kuusi maata (Brunei, Macau, Laos, Itä-Timor, Pakistan ja Bhutan) sai heittää hyvästit ei-niin-realistille haaveilleen Qatarin MM-turnauksesta. Syyskuussa Aasiassa käynnistyykin jo 40 maan lohkovaihe.
Afrikassa panokset ovat jo vieläkin kovemmat, kun mantereen vähemmän menestyneet maat päästetään irti. Afrikan rankingin 28 huonointa maata pelaa syyskuussa kaksiosaisissa ottelupareissa, joten peräti 14 afrikkalaista joukkuetta päättää karsintaurakkansa jo parin viikon sisällä – yli kolme vuotta ennen MM-kisojen alkua. 40 maan lohkovaihe käynnistyy ensi vuoden maaliskuussa.
Suomalaisittain mielenkiintoisen täyteen vauhtiin pääsevistä MM-karsinnoista tekee se, että peräti kolme HIFK:n pelaajaa nähdään syyskuussa MM-karsintapeleissä. Maajoukkuekutsun ovat saaneet Sierra Leonea edustava Hassan Sesay, Somalian joukkueessa pelaava Hussein Mohamed sekä Afganistanin paidassa taisteleva Jabar Sharza.
31-vuotias Sesay on pelannut Suomessa jo 13 vuotta, ja A-maaotteluita hänellä on takanaan kahdeksan. Sierra Leone kohtaa Liberian 2.9. ja 10.9.
22-vuotias Mohamed on jäänyt Veikkausliigassa hyvin pienelle peliajalle, mutta siitä huolimatta Somalian maajoukkue kutsui. Kyseessä on Mohamedin A-maajoukkuedebyytti. Somalia kohtaa karsinnoissa Zimbabwen 2.9. ja 10.9.
Kolme A-maaottelua pelanneen Jabar Sharzan Afganistan kohtaa puolestaan vieraskentällä 5.9. MM-kisojen isäntämaa Qatarin sekä 10.9. kotonaan Bangladeshin. Qatar osallistuu kisaisännyydestään huolimatta karsintoihin, koska samaan aikaan karsitaan myös vuoden 2023 Aasian mestaruusturnaukseen. MM-kisoihin Qatar pääsee automaattisesti mukaan.
HIFK kohtaa Veikkausliigan runkosarjan päätöskierroksella 31.8. vieraskentällä VPS:n. Sesay ja Mohamed eivät siis liene tuossa ottelussa käytettävissä.
Lähde: HIFK:n kotisivut
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Uskomaton peli Ruotsissa – Otso Liimatta koki erikoisen 25-minuuttisen
- Pitkä odotus on ohi – IFK Mariehamn voitti!
- The Athletic: MM-kisamaalle uusi päävalmentaja
- Juoksuun vaihtanut ex-jalkapallolupaus, 19, petti pahasti yleisurheilun EM-kisoissa
- Nytkö vasta se tapahtui? – PSG osti MM-sankarin
- Komea ura päätökseen – ”King Ciro” lyö nappulakengät naulaan
- Veikkausliigaan uusi pakkihankinta – taustaa isoista seuroista
- Iso voitto Veikkausliigassa – jatkopaikoista on nyt hurja taistelu
- HJK vahvisti hankinnan Serie A -seurasta
- Huuhkajissa loistanut suomalaisvahti palaa Tanskaan – tässä on uusi seura
- Huuhkajissa loistanut suomalaisvahti palaa Tanskaan – tässä on uusi seura
- Komea ura päätökseen – ”King Ciro” lyö nappulakengät naulaan
- Veikkausliigaan uusi pakkihankinta – taustaa isoista seuroista
- Iso voitto Veikkausliigassa – jatkopaikoista on nyt hurja taistelu
- Juoksuun vaihtanut ex-jalkapallolupaus, 19, petti pahasti yleisurheilun EM-kisoissa
- HJK vahvisti hankinnan Serie A -seurasta
- Huuhkajien luottopelaajalta iso päätös – maajoukkeura ohi
- HJK:n 18-vuotias lupaus Hollantiin – Klubille merkittävä siirtokorvaus
- Nytkö vasta se tapahtui? – PSG osti MM-sankarin
- La Liga -ennakko: Real Madrid rakensi tähtisikermän – pystyykö se pysäyttämään Barcelonan?