Luton – Middlesbrough: Lähetys päälle ja brittifutiskausi käyntiin!

Championship
Luton – Middlesbrough
Perjantai 02.08. klo 21:45
Perjantaina Englannissa käynnistyy uusi jalkapallokausi. Kovin pitkään ei saarivaltiossa malteta kesätaukoa pitää, kun taas alkaa lähes kymmenen kuukauden rutistus. Tämä on Koto-Suomessakin ensimmäinen syksyn merkki ainakin fiilispohjalta. Championshipin armoton kausiohjelma sisältää 46 ottelua ja päälle mahdolliset play-offit noususta. Lisäksi tahkotaan vielä parikin eri cup-turnausta. Kyllä se työstä käy, kuten tämä vedonlyöntikin. Iloksemme TV on mukana sarja-avauksessa suoran striimin kera.
Perjantaina Championshipissä pelataan yksi ottelu ja siinä nähdään mielenkiintoinen tasonmittaus, kun kaksi peräkkäistä kautta nousua juhlinut Luton isännöi viime kaudella niukasti play-off taistoista ulos jäänyttä Middlesbroughia. Perinteikäs Luton on pitkään joutunut pelaamaan alasarjoissa, mutta nyt joukkue tuntuu elävän uutta kevättä. Sarjanousu oli vakuuttava näyttö, sillä Luton ei kärsinyt ainoatakaan kotitappiota. Nyt joukkuetta on uudistettu pakonkin edessä, mutta hyppy Championshpiin on sen verran iso, ettei tällä joukkueella aivan kärkisijoja kolkutella. Managerina debytoi Graeme Jones.
Myös Middlesbrough on uudistunut, muttei aivan fanien toivomalla tavalla. Hankintoja on tehty kitsaasti ja kentän laidalla Tony Pulis on korvattu päävalmentajana kokemattomalla Jonathan Woodgatella. Fanit odottavatkin häneltä hieman iloisempaa jalkapalloa Pulisin inhorealistiseen taktiikkaan verrattuna. Britt Assombalonga on kärjessä tehokas viimeistelijä. Silti Boro tuntuisi huutavan vielä lisää vahvistuksia, jotta noususta pystyttäisiin kamppailemaan vakavasti.
Vetosuositus
Vetomarkkinoilla kolikot tuntuvat pyörivän Lutonin suuntaan. Itse pidän tätä kamppailua etukäteen hyvin ympäripyöreänä ja varsinaisen suosikin nimeäminen on hankalaa. Niinpä altavastaajana hyppään Boron kelkkaan – tarjolla olevissa kertoimissa on jo hieman valueta. Vetosuositus otteluun on Middlesbrough voittaa ottelun kertoimella 3,00. Toivotan kaikille upeaa brittifutiskautta!
Lunasta paras tarjous in kautta!
Lyö veto otteluun Luton – Middlesbrough ja kohteeseen veto ”Middlesbrough voittaa ottelun”. Jos Middlesborough voittaa, saat 300 euroa riskittömän 100 euron vedon avulla. Jos ottelu päättyy tasan tai Luton voittaa, saat panoksen takaisin 100€ asti. Voit lyödä myös pienemmän riskittömän vedon (min. 10€).
Jos et halua lyödä riskitöntä vetoa, voit lunastaa myös 200% talletusbonuksen. Näin saat esimerkiksi 20€ talletuksella heti 60€ pelirahaa. Tallettamalla 100€ saat maksimibonusrahan 200€.
Lyö riskitön 100€ veto näin:
- Avaa pelitili ja tee talletus.
- Lyö veto riskittömästi 100€ asti.
- Jos vetosi häviää, saat rahat takaisin.
[inline-text-ad text=”LUNASTA 100€ RISKITÖN VETO” odds=”” cta=”LUNASTA TARJOUS” url=”http://dspk.kindredplc.com/redirect.aspx?pid=44408&bid=33974″]
Lunasta 200% talletusbonus näin:
1. Avaa pelitili.
2. Tee talletus.
3. Saat talletuksen kolminkertaisena takaisin 200€ asti.
[inline-text-ad text=”LUNASTA 200% talletusbonus” odds=”” cta=”LUNASTA TARJOUS” url=”http://dspk.kindredplc.com/redirect.aspx?pid=44408&bid=33974″]
Katso matsi suorana lähetyksenä ilmaiseksi!
TV näyttää laajasti huippu-urheilua. Pääset katsomaan esimerkiksi Championshipin otteluita, joten myös tämä ottelu on katsottavissasi ilmaiseksi. Pelitililläsi pitää olla rahaa tai veto lyötynä viimeisen 24h aikana, jotta näet pelit. Kun otat vihjeen talteen, pääset siis heti myös pelin ääreen!
Tämänn lisäksi näet myös esimerkiksi La Ligan, Ranskan Ligue 1:n, Serie A:n, Bundesligan, MLS:n ja FA Cupin matseja. Lisäksi esimerkiksi jääkiekon MM-kisat, tennis ja NBA ovat saatavillasi, kun käytät TV:tä.
Katso illan peli ja huippu-urheilua ilmaiseksi tästä!
Lisätietoa:
Riskitön veto tarkoittaa sitä, että saat panoksesi takaisin, jos vetosi häviää. Voit lyödä minkä tahansa suuruisen vedon 10-100€ väliltä. Palautettu panos maksetaan bonusrahana 100€ asti. Lyö vetoa 4x bonuksesi verran ennen rahan nostoa yli 1,4 kertoimella.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Huippumaalintekijä hylkäsi tarjoukset Saudi-Arabiasta pelatakseen Mestarien liigassa – agentti: ”Tunteilla on enemmän arvoa kuin öljyrahoilla”
- 6-1! Suomalaismaalivahdin joukkue järjesti murskajaiset Konferenssiliigassa
- Toni Korkeakunnas hehkutti uransa päättävää Perparim Hetemajta – nämä HJK-ikonin ominaisuudet keräsivät arvostusta
- HJK-yleisön viimeistä kertaa kohdannut Toni Korkeakunnas kuvaili kannattajiin luomaansa poikkeuksellista yhteyttä – ”Kyllä sitä on kiitollinen”
- Iso päänahka! Huuhkajat-pelaajalta loistoesitys Eurooppa-liigassa
- HJK romahti Konferenssiliigan kotijäähyväisissään – viluisat olosuhteet johtivat kahteen poikkeukselliseen keskeytykseen
- Katso: Lumipallosota keskeytti HJK:n ottelun!
- Helmarit ylivoimaisella esityksellä lohkovoittoon Nations Leaguessa!
- HJK:lla murskaava alku syksyn viimeiseen euroiltaan! Tähtilaiturilta säkenöivä yksilösuoritus
- Liverpoolin ex-hyökkääjää odotti Turkissa kulttuurishokki: ”Viilsivät vuohen kurkun auki edessämme”
- Iso päänahka! Huuhkajat-pelaajalta loistoesitys Eurooppa-liigassa
- Katso: Lumipallosota keskeytti HJK:n ottelun!
- HJK romahti Konferenssiliigan kotijäähyväisissään – viluisat olosuhteet johtivat kahteen poikkeukselliseen keskeytykseen
- Liverpoolin ex-hyökkääjää odotti Turkissa kulttuurishokki: ”Viilsivät vuohen kurkun auki edessämme”
- Jalkapalloon tulossa historiallinen sääntökokeilu
- HJK:lla murskaava alku syksyn viimeiseen euroiltaan! Tähtilaiturilta säkenöivä yksilösuoritus
- Argentiinalaislegenda paljasti miksi kieltäytyi Man Unitedin tarjouksesta – Sir Alex Ferguson matkusti Lontooseen tapaamaan maajoukkuetähteä
- Helmarit ylivoimaisella esityksellä lohkovoittoon Nations Leaguessa!
- Toimittaja: Maailmanmestarivalmentaja jättää Argentiinan ensi kesänä – ajautui riitoihin jalkapalloliiton kanssa
- André Onana töpeksi Manchester Unitedin jatkopaikan kohtalon muiden käsiin