Maailmanmestarifutaajan jyrkkä alamäki – ensin tuli kohuero, nyt potkut seurasta tosi-tv:n takia
Kuva: Getty Images
Vaikka Adil Rami on pelannut uransa aikana muun muassa Valencian ja AC Milanin kaltaisissa suurseuroissa, sekä kaksissa EM-kisoissa, oli topparin uran huipennus tietyllä tavalla kesän 2018 MM-turnaus. 33-vuotias ranskalainen ei pelannut itse kisoissa minuuttiakaan, mutta sai juhlia muun joukkueen kanssa maailmanmestaruutta.
Rami koreine viiksineen oli muutenkin vahvasti median polttopisteessä, sillä seurustelihan hän maailmankuulun viihdetaiteilijan Pamela Andersonin kanssa. Kesäkuussa parisuhde päättyi kuitenkin dramaattiseen eroon. Etenkin Baywatchista tuttu Anderson vuodatti eropäätöstä avoimesti Instagramissa, syyttäen Ramia valehtelijaksi. Andersonin mukaan puolustaja ”eli kaksoiselämää” ja viimeiset kaksi vuotta olivat ”yhtä petosta”.
Ero Andersonista ei ilmeisesti kuitenkaan jää Ramin kesän ainoaksi takaiskuksi, vaan nyt puolustajalta on mennyt alta myös työpaikka. Tosin peiliin saa Rami katsoa nytkin. Daily Mailin mukaan Marseille antoi Ramille kenkää tämän mentyä mieluummin tosi-tv-ohjelman kuvauksiin kuin Marseillen harjoituksiin. Rami oli väittänyt seurajohdolle olevansa toipumassa loukkaantumisesta, mutta matkasikin mutapainimaan Suomenkin TV-katsojille tuttuun Fort Boyardiin. Loukkaantumisen teeskentely tuli Ramilta jo vahvasta muistista, sillä hän lintsasi treeneistä myös Andersonista erottuaan. Seurajohdon mitta tuli kuitenkin lopullisesti täyteen vasta nyt.
Marseille defender Adil Rami has been sacked by the club after he skipped training to compete in the French TV show Fort Boyard, where he took part in a mud-wrestling battle
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Kulttihahmolla mahdollisuus nousta Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon rinnalle
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Lukas Hradecky palasi sairastuvalta – torjui heti nollapelin
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Suomalaispuolustaja debytoi La Ligassa – Ville Koski kentälle Alavésin paidassa
