Nimi kaikkien huulilla – Teemu Pukin mahti-ilta sai itsensä Gary Linekerinkin hassuttelemaan
Kuva: Getty Images
Tuskin on montaakaan suomalaista jalkapallon ystävää, jolta olisi mennyt ohi tieto Teemu Pukin lauantaisesta hattutempusta Newcastlen verkkoon. 29-vuotias Englannin Mestaruussarjan viime kauden maalikuningas on saanut valioliigauralleen suorastaan satumaisen startin, ja juuri nyt Pukin nimi on kaikkien huulilla – ei vain Suomessa, vaan pitkin maailmaa.
Pukki oli luonnollisesti puheenaiheena myös BBC:n legendaarisessa Match of the Day -ohjelmassa, jonka johtohahmona häärii yksi Englannin kaikkien aikojen hyökkääjistä, Gary Lineker. Lineker ja Pukki jutustelivat kameroiden välityksellä heti ottelun tauottua.
– Teemu, pitelet käsissäsi pelipalloa. Nautit varmasti ottelusta tänään, Lineker kysyi Pukilta haastattelunsa alkajaisiksi.
– Voi kai sanoa, että tämä oli yksi parhaista peleistäni täällä. Pari vuotta sitten en olisi voinut edes haaveilla hattutempusta Valioliigassa, Pukki vastasi.
– Olet 26 vuoteen ensimmäinen Norwichin pelaaja, joka teki hattutempun Valioliigassa. Siinäpä vasta melkoinen tilasto, Lineker jatkoi.
– En tiennyt sitä, se kuulostaa aika erityiseltä, hymyilevä Pukki kommentoi.
"A hat-trick in the Premier League is something I couldn't even dream of a couple of years ago."
Teemu Pukki recorded a very special stat on Saturday afternoon...
Match of the Day is now live on
@BBCOne
bbc.in/33It7hd
#motd #bbcfootball
Teemu Pukki recorded a very special stat on Saturday afternoon...
Match of the Day is now live on
@BBCOne
#motd #bbcfootball
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mircea Lucescu on kuollut
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta

- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Jesse Joronen loukkaantui – jätti pelin kesken