Pelikaveri vertasi Teemu Pukkia Robert Lewandowskiin: ”Pukki on kylmäpäisempi boksissa”
Kuva: Getty Images
Teemu Pukki on tehnyt ensimmäisessä kolmessa valioliigaottelussaan viisi maalia, vasta toisena pelaajana koko sarjan historiassa. Sarjatason vaihtuminen ei ole aiheuttanut minkäänlaisia sopeutumisvaikeuksia Englannin Mestaruussarjan viime kauden maalikuninkaalle.
Suomalaishyökkääjälle palloja jakava saksalainen Marco Stiepermann on kuulunut myös alkukauden onnistujiin. 28-vuotias Stiepermann pelasi taannoin, kaudella 2010-2011 samassa Borussia Dortmundin joukkueessa yhdessä puolalaisen Robert Lewandowskin kanssa. Lewandowski teki tuolloin, ensimmäisellä bundesliigakaudellaan kahdeksan maalia, mutta sittemmin hän on kehittynyt yhdeksi maailman arvostetuimmista ja tehokkaimmista kärkimiehistä.
Stiepermann innostuikin vertaamaan Pukkia Lewandowskiin talkSPORT:in haastattelussa.
– Pukki on mahtava maalintekijä ja hän pärjää loistavasti, Stiepermann totesi haastattelussa.
– Pelasin yhdessä Robert Lewandowskin kanssa, ja minusta tuntuu todella siltä, että Pukki on rangaistusalueella paljon kylmäpäisempi kuin Lewandowski.
– Ei meidän tarvitse Lewandowskista keskustella, sillä hän on maailmanluokan pelaaja, mutta Teemu Pukki on jotain hyvin erityistä, Stiepermann päätti.
Jos on Pukki aloittanut kautensa, niin samaa voi sanoa Lewandowskista. Lewandowski on tehnyt kahdessa ensimmäisessä ottelussaan Bayern Münchenille viisi maalia, eli toisin sanoen kaikki joukkueen tähänastiset osumat. Lauantaina Schalken verkkoon syntyi hattutemppu.
Lähde: Sports Oclock
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lionel Messi osoitti tukensa Venezuelan maanjäristyksen uhreille – ”Lähetän heille paljon voimia”
- LIVESEURANTA: Neljännesvälierät käyntiin – Kanada vastaan Marokko!
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Egyptin tie vie neljännesvälieriin – Australian uhkapeli laukesi silmille
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi
- Egyptin tie vie neljännesvälieriin – Australian uhkapeli laukesi silmille
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- MM-fiaskosta huolimatta Hollanti teki kisahistoriaa
- Maalinteossa onnistunut MM-puolustaja tarttui Bayernin haaviin – parhaat pelivuodet ovat vielä edessä päin