Tanskalaisseura kaksinkertaisti suomalaisten määränsä – nyt haaviin puolustajalupaus Savosta
Tanskan Superliigan Nordsjaelland tiedotti viimeksi tiistaina suomalaispelaajan sopimuksesta. Tuolloin 18-vuotias Oliver Antman sai pitkän, vuoteen 2024 ulottuvan jatkosopimuksen. Suomen poikamaajoukkueissakin nähty Antman on pelannut jo seitsemässä Tanskan pääsarjaottelussa.
Nyt Antman saa myös suomalaista seuraa, sillä tänään KuPS:n kotisivuilla kerrotaan nuoren KuPS-toppari Tony Miettisen siirtyvän Nordsjaellandiin. KuPS saa 16-vuotiaasta Miettisestä seuran kotisivujen mukaan ”merkittävän siirtokorvauksen”. Miettinen matkusti Tanskaan alkuviikosta ja läpäisi jo seuran lääkärintarkastuksen.
Siilinjärveltä lähtöisin oleva Miettinen on pelannut Suomen nuorisomaajoukkueissa jo kaikkiaan peräti 22 ottelua, joista monet joukkueensa kapteenina. Hän on jo kohonnut U18-maajoukkueseen, vuoden muuta joukkoa nuorempana.
KuPS:n edustusjoukkueen harjoitusryhmään Miettinen nostettiin jo kaudella 2018, kun hän oli vasta 15-vuotias. Edustusjoukkuedebyyttiään Miettinen ei ehtinyt KuPS:ssa tehdä, mutta aikuisten pelejä hän on pelannut Kakkosessa pelaavan KuFu:n riveissä yhteensä 19l
Miettisen taidot on noteerattu maailmalla laajalti, sillä hän on käynyt aiemmin muun muassa Liverpoolin akatemian turnausmatkalla sekä tänä kesänä Leedsin juniorien harjoitusleirillä.
– Olemme tosi iloisia Tonyn puolesta siitä, että hän pääsee sinne minne on halunnut. Tony on kunnianhimoinen harjoittelija ja on aina ollut valmis uhraamaan itsensä kehittymisen eteen ollen halukas oppimaan uutta, KuPS:n talenttivalmentaja Juha-Pekka Niskanen kommentoi.
– Nyt kova työnteko jatkuu Tanskassa. Toivotaan, että hän lyö itsensä läpi seuran edustusjoukkueessa mahdollisimman pian. Seura sai nyt erittäin lupaavan puolustajan.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista