Tuhoaako SJK kotonaan saarelaisten haaveet yläloppusarjasta? – Pekka Lyyski: ”Nykyään se on inhimillisempi paikka pelata”
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigan torstain ainoasta ottelusta ei panoksia puutu, kun SJK isännöi hulppealla
kotistadionillaan IFK Mariehamnia. SJK on sarjassa kuudentena 27 pisteellään, kun niin
sanottua runkosarjaa on heidän osaltaan jäljellä neljä ottelua. IFK on pelannut yhtä monta
ottelua, mutta on kerännyt viisi pistettä vähemmän.
Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että saarelaiset eivät saa missään nimessä hävitä ottelua. Mahdollisuudet yläloppusarjaan olisivat kyseisin tuloksen myötä heille minimaaliset. Maarianhaminan suuri seuralegenda Pekka Lyyski tietää ottelun lähtökohdat.
– Ei tarvitse katsoa kuin sarjataulukkoa. Avainpeli siinä mielessä, pääseekö IFK kuuden
joukkoon. Samanlainen se on SJK:lle, entinen IFK-luotsi pohtii SuomiFutis-sivustolle.
Lyyski uskoo, että IFK voi taistella voitosta Seinäjoella.
– IFK on pärjännyt paremmin nyt Seinäjoella kuin minun aikanani. Nykyään se on vähän
inhimillisempi paikka, kun joku lähti Norjaan.
Kyseinen ”joku” on valmentaja Simo Valakari, kuka johdatti SJK:n hopealle kaudella 2014 ja mestaruuteen 2015. Noina kausina IFK hävisi Seinäjoella kolme vierasottelua maalierolla 10-0, eli Lyyski tietää mistä puhuu. Kaksi edellistä seurojen kohtaamista Pohjanmaalla on päättynyt tasatulokseen 1-1.
IFK:n ei näillä näkymin tarvitse pelätä sarjapaikkansa puolesta, toisin kuin viime vuonna.
– Ilman muuta ylöspäin ollaan menossa. Joukkueeseen on satsattu sen verran. Uskoin, että
kuuden joukkoon selviäisi kevyesti. Se on täällä saarella kyllä kova kolaus, jos näin ei käy, 66-vuotias Lyyski kertoo.
Ottelu potkaistaan käyntiin torstaina klo 18.30.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jalkapalloon uusia sääntömuutoksia – ajanpeluu halutaan kitkeä, VAR:lle lisää tehtäviä
- Åland: IFK Mariehamn on tekemässä sopimuksen ulkomaalaisvahvistuksen kanssa: ”Kaikki viittaa siihen”
- Expressen: Otso Liimatan siirto on viimeistelyä vaille varma
- Tunkeutuja kävi käsiksi Lionel Messiin
- Norjassa muhii skandaali – huippupelaajia epäillään
- HJK vahvistuu ulkomaalaispelaajalla – kokemusta isoista seuroista
- Tässä ovat kaikki Mestarien liigan, Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan arvotut pudotuspeliparit
- KuPSin menestyksekäs eurotaival päätökseen – samalla tuli harmittava takaisku
- Viljami Sinisalolle iso onnistuminen Eurooppa-liigassa
- HBL: Helsinkiläisseura ulos sarjasta vedonlyöntiskandaalin vuoksi
- HJK vahvistuu ulkomaalaispelaajalla – kokemusta isoista seuroista
- Tässä ovat kaikki Mestarien liigan, Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan arvotut pudotuspeliparit
- Viljami Sinisalolle iso onnistuminen Eurooppa-liigassa
- HBL: Helsinkiläisseura ulos sarjasta vedonlyöntiskandaalin vuoksi
- Espanjalaismedia: Tässä on Lucas Bergströmin uusi valmentaja
- Mestarien liigan kohupelaajan väitetään myöntäneen törkeän tekonsa – paljasti totuuden joukkueelle
- Optio käytetty! Maalitykki jatkaa Veikkausliigassa
- KuPSin menestyksekäs eurotaival päätökseen – samalla tuli harmittava takaisku
- Haastattelu: Agon Sadiku avasi talven siirtoikkunan tapahtumia
- Simo Valakarin suojatin koomailu on nähtävä itse – ”Tämä on silkkaa komediaa”