Veikkausliigan entinen maalikuningas ihmettelee HJK-hyökkääjän nollasaldoa: ”Jotenkin uskomatonta”
Kuva: Juha Tamminen
HJK:ssa on harva yksilö päässyt tällä kaudella loistamaan, kun joukkueen peli on takunnut läpi vuoden. Yksi odotuksiin nähden epäonnistunut pelaaja on kiistatta kärkimies Eetu Vertainen.
Parikymppinen nuorukainen ei ole saanut tällä kaudella vielä maalitiliänsä auki 18 ottelussa. Peliaikaakin on tullut ihan kiitettävästi, sillä nuorukainen rikkoi viime ottelussa KPV:tä vastaan tuhannen peliminuutin rajan.
Vertaisella on ollut edessään tyhjiä maaleja ja kertaalleen hänellä oli mahdollisuus avata maalihanat rangaistuspotkusta. Laukauksia Vertaiselle on merkitty yhteebsä 26. Kuuluisa apina tuntuu olevan Vertaisen harteilla melko hanakalla otteella.
Vuosituhannen alussa HJK:sta kansainvälisille pelikentille murtautunut Paulus Roiha tietää, miltä pitkät maalittomat ajanjaksot tuntuvat.
– Itselläkin oli välillä myös vaikeita ajanjaksoja. Silloin pitää treenata. Jos teet pelitilanteissa treeneissä maaleja, niin pitää yrittää toistaa niitä sitten peleissä ja saada se hyvä fiilis treeneistä, entinen Veikkausliigan maalikuningas toteaa SuomiFutis-sivustolle.
Roiha pitää Vertaisen olemuksesta pelikentällä.
– Vuosi sitten kun katsoin nuorten EM-kisoja, niin näin, että hirmu potentiaalinen kaveri. Iso, taitava, osaa pelata selkä maaliin päin ja hirmuinen laukaus. Jotenkin kummastuttaa, että ei ole tullut maaleja. Kyllä niitä varmasti jossain normaali tilanteessa tulisi. On tämä jotenkin uskomatonta, Suomen A-maajoukkueessa 20 ottelua pelannut Roiha ihmettelee.
Ex-hyökkääjän ura päättyi kaudella 2012, mutta Veikkausliigan seuraaminen maistuu edelleen.
– Asun lähellä ja käyn katsomassa pelejä. 5-10 HJK:n kotipeliä käyn katsomassa per kausi, Roiha kertoo.
HJK kohtaa lauantaina Espoossa FC Hongan. Ottelu alkaa jo klo 13.00. Lauantain toisessa ottelussa KuPS isännöi Vaasan Palloseuraa klo 17.00 alkaen.
LUE MYÖS:
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- Yllätys: Tällaista roolia Zinedine Zidane kaavailee Kylian Mbappélle
- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Suosio lähes kuin Martalla – yliopistopelaaja vetoaa miehiin
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan
- Entiselle Arsenal-kapteenille ”unelmapesti”
- Erikoiset videot leviävät: EA Sports FC 27 -pelissä yllättäviä bugeja