IFK Mariehamn -vahti manasi Yle Urheilulle poikkeuksellisen surkeita rangaistuspotkutilastoja: ”Jos minun täytyy alkaa niitä kohta ampumaan”
Kuva: Juha Tamminen
IFK Mariehamn -vahti Oskari Forsman myöntää turhautumisensa seuran heikoista rangaistuspotkuista. IFK hukkasi jälleen sunnuntaina vierasottelussa FC Lahtea vastaan kaksi kolmesta rangaistuspotkustaan.
Rangaistuspotkuista epäonnistuminen on ollut koko kauden ajan seuran ongelmana. 22 ottelun kymmenestä rangaistuspotkusta vain neljä onnistui.
– En tiedä kuinka paljon miehen pumppu pystyy kestämään jalkapallo-ottelun sisällä, kun saamme kolme pilkkua näin tärkeässä matsissa. Maalivahdille aina kunniaa, mutta epäonnistuneet pilkkumme olivat todella huonoja, Forsman ruoti Yle Urheilun haastattelussa.
– Ne ovat olleet meidän akilleen kantapää. Jos minun täytyy alkaa niitä kohta ampumaan, niin ollaan aika huonoilla vesillä.
IFK voitti hukatuista rangaistuspotkuista huolimatta vierasottelun 1-0-numeroin. Samalla seura varmisti paikkansa yläloppusarjassa sijoituttuaan kuudenneksi.
IFK kohtaa loppusarjassa Hongan, HJK:n, KuPS:in, FC Interin ja Ilveksen.
LUE MYÖS:
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- Yllätys: Tällaista roolia Zinedine Zidane kaavailee Kylian Mbappélle
- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Suosio lähes kuin Martalla – yliopistopelaaja vetoaa miehiin
- Erikoiset videot leviävät: EA Sports FC 27 -pelissä yllättäviä bugeja