IL: Ari Lahti lupailee pelaajillekin osuuden mahdollisista EM-bonuksista: ”Loppuosa ylimääräistä rahaa”
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajilla kulkee. Kun EM-karsintoja on jäljellä vielä neljä kierrosta, on Suomi karsintalohkonsa kakkosena, kisapaikassa kiinni. Armenia väijyy kolmen pisteen takana, ja Bosnia ja Hertsegovina jo viiden pisteen päässä.
Iltalehden jutun mukaan Palloliitto ansaitsisi EM-kisapaikasta UEFA:lta muhkean 9,25 miljoonan euron summan (koko IL:n juttu täällä). Vielä rahoja ei ole syytä jakaa, mutta Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti lupasi joka tapauksessa, että pelaajatkin tulisivat bonuksista osansa saamaan.
– Olemme pelaajien kanssa sopineet, että pelaajille kuuluu osa siitä, ja osa menee tietenkin turnaukseen osallistumiseen, Lahti kertoi Iltalehdelle.
– Loppuosa on vähän niin kuin ylimääräistä rahaa verrattuna normaaliin vuoteen. Liittohallituksessa ei ole käsitelty sitä, mitä sillä rahalla investoidaan. Meidän normaali vuosibudjetti pyörii nollabudjetin pinnassa, kun emme ole sinänsä voittoa tavoitteleva yhteisö.
Pelaajat saivat jaettavakseen menestysbonuksen myös viime syksynä, kun Suomi voitti Nations Leaguessa oman lohkonsa. Palloliitto jakoi pelaajille 1,125 miljoonan euron palkintosummasta 30 prosenttia eli reilut 300 000 euroa. EM-kisapaikan mahdollisesti tuomista palkintorahoista ei pelaajille yhtä suurta siivua jaettaisi.
Viime viikolla Palloliitto sai positiivista julkisuutta myös kertoessaan maajoukkuetoiminnassa siirryttävän tasa-arvoiseen palkkiojärjestelmään naisten ja miesten maajoukkueiden kesken (lue lisää). Tehty päätös sai hiljalleen myös kansainvälistä huomiota.
Muun muassa yksi naisjalkapalloilun ikoneista, tasa-arvoasioita näkyvästi ja kuuluvasti esillä pitänyt yhdysvaltalaismaalivahti Hope Solo twiittasi Palloliiton tekemästä päätöksestä. Sololla on Twitterissä yli 1,2 miljoonaa seuraajaa, ja hänen twiittinsä saikin reilusti yli 800 tykkäystä.
“Same dreams, same goals, same game, same contract”
Absolutely
it. What an amazing mentality in
Absolutely
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Virallista: Viime kauden sankari palaa KuPSiin
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Lukas Hradeckyn AS Monaco haluaa Romelu Lukakun
- Sky: Saksan jalkapalloliitto kehottaa Julian Nagelsmannia eroamaan tehtävästään
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- Ilveksen europaikkahaaveille iso kolaus – valmentajalta suorat sanat
- Santi Cazorlan upea ura on tullut päätökseen
- Jani Honkavaara menettämässä avainpelaajansa
- Virallista: Gnistanin keskikenttäpelaaja siirtyy SJK:hon
- VPS hankki Ghanan maajoukkuepelaajan pitkällä diilillä
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- FIFA selitti, miksi Saksan kohuttu jatkoaikamaali hylättiin
- L’Équipe: Glen Kamara jätettiin ulos Rennesin harjoituskaudelta
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- Belgian pelaajat riitelivät kentällä ennen ihmenousua – ”Joskus sellaista tarvitaan”
- ”Ei ikinä punainen kortti” – Yhdysvallat joutuu seuraavaan MM-peliinsä ilman ykköshyökkääjäänsä
- Lionel Messillä ja Kylian Mbappélla kuusi osumaa – ranskalaistähti kommentoi maalipörssin tilannetta
- Chelsean jättänyt Jimi Tauriainen löysi uuden seuran
- Yksi MM-kisojen hurjimmista trillereistä – Belgia nousi kuilun partaalta jatkoon