KuPS ry:ltä anteeksipyyntö järkyttävästi herjatulle HJK-juniorille: ”Toivomme, että me kaikki kentällä ja katsomossa arvostamme toisiamme”
KuPS ry pahoittelee yksittäisen katsojan toimintaa A-junioreiden SM-sarjan lauantain kotiottelussa HJK:ta vastaan. HJK:n pelaaja jätti ensimmäisen puoliskon ottelun kesken jouduttuaan katsomosta voimmakkaasti herjatuksi (lue lisää).
KuPS tuomitsee katsojansa käytöksen vahvasti. Seura myös kehuu A-junioreiden valmentaja Tero Taipaleen toimintaa tilanteessa. Taipale kehoitti HJK:n junioria olla välittämättä huuteluista.
– Julkisuudessa on tuotu esille, että huutelussa olisi ollut rasistisia piirteitä. Meillä KuPS:ssa on ehdoton nollatoleranssi kaikenlaiseen rasismiin, seura kirjoitti Facebook-tilillään julkaisemma tiedotteessa.
– KuPS A-nuorten vastuuvalmentaja Tero Taipale reagoi tilanteeseen oikein.
– Hän pyysi katsojaa useamman kerran lopettamaan huutelun ja kertoi HJK:n pelaajalle, että hän yrittäisi olla välittämättä katsojan huutelusta. Tero pyysi katsojaa poistumaan tapahtumasta, katsoja poistui ottelusta ensimmäisen puoliajan jälkeen. Tero kävi myös keskustelun ottelun puoliajalla tuomarin kanssa tapahtuneesta.
– Toivomme, että me kaikki kentällä ja katsomossa arvostamme toisiamme ja toimimme sen arvostuksen mukaisesti. Pahoittelut koko KuPS perheen puolesta, HJK:n nuorelle pelaajalle ja koko HJK:lle.
https://www.facebook.com/juniorikups/photos/a.454586554697081/1401144040041323/?type=3&theater
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan

- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen