Lukas Hradeckylta podcastissa suorat sanat Saksan maalivahtikohusta: ”Saat*nan pienestä jutusta tällainen haloo”
Kuva: Juha Tamminen
Saksassa on vellonnut jo monen päivän ajan maalivahtikohu.
Barcelonan Marc-André ter Stegen kertoi julkisesti olevansa tyytymätön asemaansa kakkosvahtina. Bayern Münchenin Manuel Neuer vastasi, että ter Stegenin olisi syytä ajatella joukkueen etua. Ter Stegen taas vastasi, että hänen mielestään Neuerin kommentit ovat epäreiluja.
– Aika tyhjästä yhtäkkiä kaksi maailmanluokan maalivahtia alkaa väitellä siitä, syödäkö kebabia riisin vai ranskalaisten kanssa. Molemmat ovat ihan yhtä hyviä, Huuhkajien ja Bayer Leverkusenin ykkösvahti Lukas Hradecky täräyttää Bundes-Luke-podcastissaan.
– Mielestäni kaikilla on oikeus tuoda mielipiteensä esiin. Ter Stegen on pelannut jo pitkään hyvällä tasolla. Se on vain sääli hänen kannaltaan, että Neuer on aika majesteettinen hahmo saksalaisessa futiksessa. Se on aika selvää, että hän [Neuer] pelaa [ykkösvahtina] niin kauan kuin haluaa.
– Ter Stegen on pelannut säännöllisemmin korkealla tasolla viimeisen vuoden tai parin aikana. Se ei silti tarkoita sitä, että hän pääsisi maajoukkueessa pelaamaan.
Kiistely ei ole jäänyt vain Neuerin ja ter Stegenin väliseksi. Asiaan otti tuoreeltaan kantaa myös Bayern Münchenin puheenjohtaja Uli Hoeneß, joka uhkasi, että Bayern ei lähetä pelaajiaan lainkaan Saksan maajoukkueeseen, mikäli ter Stegen syrjäyttää Neuerin.
– Tällaisesta saat*nan pienestä jutusta tullut tällainen haloo. Jotenkin todella amatöörimäistä Hoenessiltäkin antaa tähän koko keskusteluun lisää tuulta. Ne ovat tyhjiä sanoja vain, Hradecky tuumaa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa