© Kuva: Getty Images

Saksa – Hollanti: Perjantain huippuottelu

EM-karsinnat
Saksa – Hollanti
Perjantai 06.09. klo 21:45

Saksa ja Hollanti ovat sattuneet samaan karsintalohkoon Euro 2020 -hulinassa. Kyseessä on perinteisistä perinteisin taistelupari ja joukkueiden välisiä otteluita on aina ilo katsella. Lohkoa johtaa tällä hetkellä yllättäen Pohjois-Irlanti, mutta sillä on enemmän pelejä pelattuna, eikä se ole kohdannut vielä lohkon parhaita joukkueita, jotka kohtaavat perjantaina.

Saksa on toipunut vuoden 2018 MM-kisojen ja sitä seuranneen UEFA Nations Leaguen katastrofista. EM-karsinnat ovat lähteneet liikkeelle tyylikkäästi kolmella voitolla. Edellisessä ottelussa Joachim Löwin nippu oli kiukkuisella päällä ja kaatoi Viron peräti 8-0. Saksa kohtasi näissä karsinnoissa jo Hollannin vieraissa ja kukisti tämän lukemin 2-3. Perjantain ottelusta puuttuvat loukkaantumisten vuoksi Antonio Rüdiger sekä Leroy Sane.

Hollanti on pelannut vasta kaksi karsintaottelua, sillä joukkue pelasi UEFA Nations Leaguen finaaleissa. Edellinen karsintatappio Saksalle lisää Oranjen paineita huomattavasti – onhan joukkueella ollut viime aikoina vaikeuksia päästä lopputurnauksiin. Vuoden 2018 alkupuolelta lähtien Ronald Koemanin valmentama Hollannin joukkue näyttää kylläkin nyt vahvemmalta kuin hetkeen, joten siinä suhteessa voidaan odottaa huikeaa ottelua.

Lyö vetoa otteluun

Tästäkin ottelusta on hyvät mahdollisuudet tulla viihdyttävä. Lähden itse runsasmaalisuudesta liikkeelle – vetosuositus on Ottelussa yli 2.5 maalia kertoimella 1,61. Saksa on luonnollisesti suosikki voittamaan ottelu, mutta sille tarjotut kertoimet eivät aivan riitä vetoon.

Betsson tarjoilee peräti 150% talletusbonusta aina 100 euroon asti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että saat 100 euron talletuksella heti 250 euroa pelirahaa.

Lunasta Betssonin 150% talletusbonus 100 euroon asti näin:

  1. Avaa pelitili TÄSTÄ.
  2. Tee talletus.
  3. Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 250€ pelirahaa.