Tuttu tekijä nousi ensimmäisenä barrikadeille rasismia vastaan: ”Oletteko tosissanne, Serie A?”
Kuva: Getty Images
Rasismi katsomoissa on ollut kenties koko syksyn suurin puheenaihe Italian Serie A:ssa. Rasistisia huuteluita ja apinaääntelyitä on esiintynyt usealla stadionilla, mutta asiaan ei ole puututtu millään tavalla.
Erityisesti Cagliarin fanien toimintaa on katsottu läpi sormien tapauksesta ja kaudesta toiseen, eikä minkäänlaisia sanktioita ole jaettu. Lisäksi vähätteleviä puheenvuoroja on kuultu milloin kannattajayhdistyksiltä, milloin poliitikoilta ja milloin olympiakomitean puheenjohtajalta.
Nyt AS Roman kiitelty ja rennon humoristisesta otteestaan tunnettu ja maailmanmainetta niittänyt sometiimi on nostanut ensimmäisenä merkittävänä toimijana kissan pöydälle. AS Roma julkaisi myöhään torstai-iltana Twitterissä tiedotteen, jossa se kertoi ryhtyneensä toimiin rasistisen someviestin seuran brassipuolustaja Juan Jesusille lähettänyttä kannattajaa kohtaan.
– Allaolevan Instagram-tilin omistaja lähetti tänään Juan Jesusille vastenmielistä rasistista pilkkaa sisältäneen suoran viestin. Olemme raportoineet tilistä Italian poliisille. Olemme raportoineet tilistä Instagramille. Kyseinen henkilö on saanut AS Roman otteluihin elinikäisen porttikiellon, twiitissä kirjoitettiin.
[readmore from=Rasismi]
Varmemmaksi vakuudeksi AS Roma myös linkkasi toiseen viestiinsä Serie A -organisaation:
– Oletteko tosissanne taistelemassa rasismia vastaan italialaisessa jalkapalloilussa, Serie A? Nyt on nollatoleranssin aika, Roman sometiimi kirjoitti.
Are you really serious about tackling racism in Italian football, @SerieA?
It’s time for zero tolerance.
It’s time for zero tolerance.
The owner of the below Instagram account sent Juan Jesus disgusting racist abuse via direct message today
We have reported the account to the Italian police
We have reported the account to Instagram
The person responsible will be banned from #ASRoma games for life
#NoToRacism
We have reported the account to the Italian police
We have reported the account to Instagram
The person responsible will be banned from #ASRoma games for life
#NoToRacism
Great news! AS Roma has teamed up with notfound.org to convert Error 404 pages on the club’s official website into posters for missing children in Europe.
@ASRomaEN welcome in our #NotFound team!
bit.ly/2n4NNiM
@ASRomaEN welcome in our #NotFound team!
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
