West Ham – Manchester United: Hammers pyrkii isojen joukkoon
Kuva: Getty Images
Valioliiga
West Ham – Manchester United
Sunnuntai 22.09. klo 16:00
Manchester Unitedin kiireinen viikko jatkuu sunnuntaina, kun se matkustaa Lontooseen West Hamin vieraaksi. Molemmat joukkueet ovat usean muun mukana ryppäässä, jolla on kahdeksan pistettä ensimmäiseltä viideltä kierrokselta koottuna. West Ham kuuluu niihin joukkueisiin. jotka yrittävät kovasti nousta isojen joukkoon.
West Ham sitkisteli maalittoman tasapelin Aston Villan vieraana. Urakkaa vaikeutti Arthur Masuakun ulosajo reilun tunnin kohdalla. Hammers on selvinnyt avauspäivän jälkeen tappioitta – tosin on myönnettävä, etteivät vastukset ole sittemmin olleet kovimmasta päästä. Joukkue näyttää kyllä hyvältä ja Man Utd on loistava testi Manuel Pellegrinin suojateille. Masuaku kärsii maanantaina hankkimaansa pelikieltoa ja lisäksi Michail Antonio on loukkaantuneena.
Manchester United otti vaivalloisen voiton Astanasta viikolla. Ole Gunnar Solskjaer pisti kehiin vahvaa rotaatiota ja moni nuori kyky sai ottelussa näytön paikan. Kokoonpanotilanne ei edelleenkään ole kovin hyvä, sillä mm. Paul Pogba, Luke Shaw ja Anthony Martial puuttuvat muonavahvuudesta. 17-vuotias Mason Greenwood maalasi Astanaa vastaan ja saattaa hyvinkin olla avauksessa myös sunnuntaina.
Lyö vetoa ottelusta:
Hieman siipirikkoinen United on vain hyvin kevyt suosikkini sunnuntain ottelussa. West Hamin pakka on hyvä ja sen hyökkäysmuodostelma on vaarallinen. Vedot lähtevät siis isännille: Tasapeli ei vetoa – West Ham kertoimella 2,31. Tasapelillä siis panos palautetaan. LYÖ VETO tarjoilee peräti 150% talletusbonusta aina 100 euroon asti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että saat 100 euron talletuksella heti 250 euroa pelirahaa. Lunasta in 150% talletusbonus 100 euroon asti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 250€ pelirahaa.
LUE MYÖS:
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”