Bolton – Blackpool: Isäntien matka alaspäin

League One
Bolton – Blackpool
Maanantai 07.10. klo 22:00
Jalkapalloileva maailma on vetäytymässä maaottelutauolle ja seurajalkapallon puolella alkaa olla jo hiljaista. Maanantain nostona otetaan League Onen kamppailu, jossa talousvaikeuksissa piehtaroiva Bolton isännöi Blackpoolia. Trendit ovat molemmilla joukkueilla olleet laskevia, sillä vielä kaudella 2010/11 molemmat joukkueet pelasivat Valioliigaa. Nyt ollaan kaksi tasoa alempana, ja kaikesta päätellen Boltonin matka jatkuu tämän kauden jälkeen vielä alaspäin. Blackpool taas on sarjan kärkipäässä.
Bolton sai kauden aluksi 12 pisteen vähennyksen taloustilanteensa vuoksi ja pitkään oli epäselvää, pystyykö seura viemään kautta läpi. Tähän asti pelatut yhdeksän ottelua ovat tuoneet kolme tasapelipistettä, joista kaksi on tullut viimeisen kolmen ottelun aikana. Boltonin murheenkryyni on ollut maalinteko, sillä joukkue on tehnyt yhdeksässä pelissä ainoastaan kaksi maalia. Jussi Jääskeläisen ex-seuran tila on siis kammottava. Mutta viimeisissä otteluissa joukkue on ollut jo uskottava vastus, eikä sen yli enää kävellä tuosta vain.
Blackpool oli alkukaudesta jopa koko sarjan johdossa, mutta sittemmin otteet ovat tasoittuneet ja tämänhetkisen sarjasijoitus on viides. Joukkue on kolmen ottelun tappiottomassa putkessa. Joukkueen tehomies on ranskalainen Armand Gnanduillet, joka on tykittänyt tähän mennessä sarjassa viisi maalia. Blackpool on tulivoimainen, muttei puolustukseltaan aina kovin yhtenäinen nippu.
Lyö vetoa ottelusta:
Odotan tästä avointa ottelua. Bolton yrittää saada kotona uskottavuutta ja tehdä myös maaleja. Blackpool on tehokas joukkue, joka pystyy hyödyntämään vastustajan haavoittuvaisuuksia. Ottelussa on viitteitä runsasmaalisuuteen joten annan kevyen suosituksen Ottelussa yli 2.5 maalia kertoimella 1,77.
tarjoilee peräti 150% talletusbonusta aina 100 euroon asti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että saat 100 euron talletuksella heti 250 euroa pelirahaa.
Lunasta in 150% talletusbonus 100 euroon asti näin:
- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 250€ pelirahaa.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Italopodcast: Gennaro Gattuson voitokas alku & Derby d’Italia
- Valmentaja vahvisti: Lukas Hradecky kaksi kuukautta sivussa pelikentiltä
- Axel Kouame vastasi Jani Honkavaaran kommentteihin: ”Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä”
- Maajoukkuepodcast: Mitä nyt Huuhkajat?
- Brittifutispodcast: Tottenhamissa ei enää sama vanha Levy
- Haastattelu: Nikolas Talo, 22, jätti FC Hakan ja siirtyi Ruotsiin – kertoi mielipiteensä Andy Smithistä: ”Ei siinä ollut mitään järkeä”
- Takavuosien futistähden yli 200 000 euron taidekokoelma varastettiin oudolla tavalla – vyyhti purkautui someviestin kautta
- Christian Eriksen löysi uuden seuran
- Brasilian jalkapallopomo raivostui tappion jälkeen: ”Pelasimme tuomareita, poliisia ja pallopoikia vastaan”
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Axel Kouame vastasi Jani Honkavaaran kommentteihin: ”Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä”
- Haastattelu: Nikolas Talo, 22, jätti FC Hakan ja siirtyi Ruotsiin – kertoi mielipiteensä Andy Smithistä: ”Ei siinä ollut mitään järkeä”
- Italopodcast: Gennaro Gattuson voitokas alku & Derby d’Italia
- Takavuosien futistähden yli 200 000 euron taidekokoelma varastettiin oudolla tavalla – vyyhti purkautui someviestin kautta
- Christian Eriksen löysi uuden seuran
- Maajoukkuepodcast: Mitä nyt Huuhkajat?
- Valmentaja vahvisti: Lukas Hradecky kaksi kuukautta sivussa pelikentiltä
- Brittifutispodcast: Tottenhamissa ei enää sama vanha Levy
- Maajoukkuepelaaja sai kuulla KuPSin kiinnostuksesta päivä ennen siirtoikkunan sulkeutumista: ”En suunnitellut lähteväni, mutta…”