Tanskan liigan epävirallinen ”suomalaisseura” Esbjerg FB on nimittänyt uudeksi valmentajakseen 58-vuotiaan Lars Olsenin. Olsen allekirjoitti pitkän, kesään 2022 saakka ulottuvan sopimuksen.

Esbjergissä pelaa peräti neljä suomalaista: Huuhkajista tutut Joni Kauko, Pyry Soiri ja Markus Halsti sekä Suomen alle 19-vuotiaiden maajoukkueeseen kuuluva Noah Nurmi.

Esbjerg voitti viime kaudella Tanskan Superliigassa pronssia ja selviytyi Eurooppa-liigan karsintoihin. Alkukausi kuitenkin sujui kaikilla rintamilla niin kehnosti, että valmentaja John Lammers sai kenkää. Väliaikaisvalmentajaksi nimitetyn kakkosluotsin Claus Nørgaardin johdolla tulokset paranivat, mutta pian Nørgaard saa tehdä tilaa Olsenille.

Olsen aloittaa työssään kuitenkin vasta marraskuun maaottelutauon jälkeen, sillä hän toimii Färsaarten maajoukkuevalmentajana, ja haluaa hoitaa pestinsä loppuun. Färsaaret kohtaa marraskuun EM-karsintaotteluissa Norjan ja Ruotsin.

[readmore from=Esbjerg]

Olsen on valmentanut Färsaarten maajoukkuetta jo pitkään, vuodesta 2011 lähtien. Pestin kohokohdat ovat vuosina 2014-2015 nähdyt kaksi peräkkäistä voittoa Kreikasta karsinnoissa vuoden 2016 EM-turnaukseen. Ennen pestiään Färsaarilla Olsen valmensi Tanskan Superliigassa Randersia ja Odensea.

Pelaajauraltaan Olsen muistetaan parhaiten Tanskan vuoden 1992 EM-joukkueesta. Kesken lomien EM-kisoihin hälytetty Tanska voitti sensaatiomaisesti euroopanmestaruuden Ruotsissa pelatuissa kisoissa, ja Olsen toimi joukkueen kapteenina.

Kaikkiaan Olsen pelasi Tanskan paidassa 84 A-maaottelua. Topparina häärinyt Olsen vietti valtaosan seurajoukkueurastaan Brøndbyssä, mutta nähtiin myös muun muassa Trabzonsporissa ja Baselissa.