Futsalkengät veks! Kuopioon nousee tänään uusi jalkapallohalli – talviharjoitteluun valtava parannus

Kuopion Palloseura voitti viime viikolla pitkän tauon jälkeen miesten Suomen mestaruuden, tänään voittajajoukkueelle järjestetään torilla mestaruusjuhlat ja kaiken lisäksi kaupunkiin kohoaa tänään Pohjoismaiden suurin ylipainehalli. Voisi sanoa, että kuopiolainen jalkapalloväki elää varsin miellyttävää aikaa.
KuPSin ja koko alueen jalkapalloilun yksi suurimmista haasteista on viime aikoina ollut haastavat talviolosuhteet. Kaupungissa on aiemmin ollut kaksi jalkapallohallia. Toisessa niistä tekonurmialusta on niin heikkolaatuinen, että pelaajat ovat harjoitelleet siellä futsalkengillä. Toisen hallin alustana toimii puolestaan hiekka.
Kaupungin kärkiseurat ja juniorit ovat siis joutuneet antamaan talviharjoittelussa pitkään tasoitusta isolle osalle muista kaupungeista vaikka määrällisesti liikaa halleja ei muuallakaan ole.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Uskomaton peli Serie A:ssa – veljekset osuivat isänsä edessä
- Huh, mikä trilleri! SJK:n ja HJK:n pelin tulos ratkesi ajassa 90+8
- Tähtipelaajansa myynyt Inter kasvatti sarjajohtoaan
- Ange Postecogloulle ankea alku uudessa seurassa
- AC Milan -tähti kiistää välirikon maajoukkuevalmentajan kanssa
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Italopodcast: Gennaro Gattuson voitokas alku & Derby d’Italia
- Valmentaja vahvisti: Lukas Hradecky kaksi kuukautta sivussa pelikentiltä
- Axel Kouame vastasi Jani Honkavaaran kommentteihin: ”Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä”
- Maajoukkuepodcast: Mitä nyt Huuhkajat?
- Uskomaton peli Serie A:ssa – veljekset osuivat isänsä edessä
- AC Milan -tähti kiistää välirikon maajoukkuevalmentajan kanssa
- Huh, mikä trilleri! SJK:n ja HJK:n pelin tulos ratkesi ajassa 90+8
- Ange Postecogloulle ankea alku uudessa seurassa
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Haastattelu: Nikolas Talo, 22, jätti FC Hakan ja siirtyi Ruotsiin – kertoi mielipiteensä Andy Smithistä: ”Ei siinä ollut mitään järkeä”