IS: RoPS:n jättävä valmentaja siirtymässä Suomen mestaruuden voittaneen KuPS:n valmennustiimiin – ehdolla myös päävalmentajaksi
Kuva: Juha Tamminen
Rovaniemen Palloseuran päävalmentajana päättyneellä veikkausliigakaudella toiminut Pasi Tuutti on liittymässä Suomen mestaruuden lauantaina Turussa voittaneen Kuopion Palloseuran ensi kauden valmennusryhmään, kertoo Ilta-Sanomat.
KuPS kerää uutta valmennustiimiä ensi kaudeksi. Seuran päävalmentajana viimeiset kolme kautta toiminut Jani Honkavaara siirtyy Seinäjoelle SJK:n päävalmentajaksi.
IS:n tietojen mukaan Tuutin, 40, kanssa on sovittu Kuopiossa valmennuspestistä, mutta pestin tarkka sisältö on vielä epävarma. Lähtökohtaisesti Tuutin on tarkoitus toimia apuvalmentajana.
KuPS on Tuutille tuttu paikka. Hän on syntynyt Kuopiossa ja on seuran oma kasvatti. Urallaan hän pelasi keltapaidassa vuodet 1998-2001 ja 2004.
KuPS etsii päävalmentajaksi ulkomaalaista luotsia. KuPS:n uusi urheilutoimenjohtaja Jonne Lindblom kertoi asiasta viikonloppuna ISTV:lle.
Tuutti, joka nousi RoPS:n päävalmentajaksi kesken kauden Toni Koskelan siirryttyä HJK:hon, on KuPS:ssa ehdokas myös uudeksi päävalmentajaksi, jos ulkomaalaisluotsin palkkaus ei onnistu. Savolaisseurassa uskotaan valmennusasioiden kuitenkin ratkeavan noin viikossa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jättiyllätys! Norjalaisihme murskasi Interin Mestarien liigassa
- Tähtipelaajalta murtui leuka ja hampaat – Serie A:ssa nähtiin raju törmäys
- Virallista: FC Inter lainasi hyökkääjän Norjasta
- Toimittaja: Ville Kosken valmentaja saattaa vaihtua lähiaikoina
- Virallista: Lucas Bergströmin valmentaja vaihtuu
- Hurja derby Euroopassa – vierasfanit sytyttivät katsomossa tulipalon
- FIFA puuttumassa ajanpeluuseen – uusi sääntö muuttaisi peliä merkittävästi
- UEFA määräsi Benfican Prestiannille väliaikaisen pelikiellon rasismitutkinnan keskellä
- Virallista: Keskikenttäpelaaja jättää HJK:n – siirtyy toiseen Veikkausliiga-seuraan
- Huuhkajista tuttu Daniel Håkans palasi viimein pelikentille

- Katso: Onni Valakari iski maalin MLS:n avauskierroksella
- Virallista: FC Inter lainasi hyökkääjän Norjasta
- Cristiano Ronaldo päätti boikottinsa: ”Kuulun Saudi-Arabiaan”
- Huuhkajista tuttu Daniel Håkans palasi viimein pelikentille
- UEFA määräsi Benfican Prestiannille väliaikaisen pelikiellon rasismitutkinnan keskellä