Joona Toivio avasi Huuhkajien toppariparin suhdetta – antoi myös mielipiteensä, jos Niklas Moisander tulisi katumapäälle

© Kuva: Juha Tamminen

Huuhkajissa pitkän uran kapteenina ja topparina pelannut Niklas Moisander lopetti maajoukkuepelit marraskuussa 2017. Sen jälkeen Huuhkajille on kasvanut Joona Toiviosta sekä Paulus Arajuuresta erinomainen topparipari.

Huuhkajien peli on nojannut EM-karsinnoissa erittäin vahvaan puolustukseen. Toivio ja Arajuuri ovat loistaneet jo Nations Leaguesta asti Huuhkajien takalinjoilla. Toivion ja Arajuuren kohdalla voi hyvillä mielin sanoa, että topparipari on enemmän kuin osiensa summa.

– Kyllä meidän koko joukkueen puolustaminen toimii niin hyvin, Toivio toteaa nöyrästi SuomiFutis-sivustolle.

Arajuuri ja Toivio täydentävät toisiaan keskuspuolustajina. Se näkyy kentällä suoritusvarmuutena. Kummallakin on selkeästi oma tonttinsa. Kommunikaatio pelaa erinomaisesti, ja se perustuu pitkälti miesten väliseen suhteeseen.

– Tunnemme Pauluksen kanssa toisemme niin hyvin, kentällä ja kentän ulkopuolella. Tiedämme tarkkaan, mitä toinen tekee missäkin tilanteessa, ja pystymme sijoittumaan sen mukaan. Lisäksi meidän kommunikointi toimii todella hyvin, Toivio avaa.

Toivio pelaa seuratasolla ruotsalaisessa BK Häckenissä ja Arajuuri Pafosissa, Kyproksella. Seuratasolla miesten meriitit eivät riitä esimerkiksi Huuhkajien entiseen toppariin Niklas Moisanderiin, joka pelaa yhä kovalla tasolla Werder Bremenin kapteenina Saksan Bundesliigaa. Moisanderin jäätyä pois maajoukkuepeleistä Arajuuri ja Toivio ovat silti sementoineet paikkansa ja roolinsa Huuhkajissa.

Suomella on mahdollisuus tulevissa EM-karsintaotteluissa varmistaa jo kisapaikka kesän 2020 EM-kisoihin. Vielä on mahdotonta sanoa, nostaisiko EM-kisapaikka maajoukkueessa lopettaneiden pelaajien kiinnostusta palata Huuhkajiin.

Moisander, Roman EremenkoAlexander Ring ja esimerkiksi Perparim Hetemaj voisivat ainakin paperilla vahvistaa Suomen joukkuetta. Miten Toivio suhtautuisi esimerkiksi siihen, jos Moisander haluaisi palata joukkueeseen mahdollisten EM-kisojen kynnyksellä?

– Se on tietysti ihan valmentajista kiinni, kuka tulee ja kuka ei. Kyllä minä ottaisin ”Niken” ihan mielellään vastaan. Hän on loistava futaaja ja mahtava tyyppi.

Suomi kohtaa lauantaina vieraissa Bosnia-Hertsegovinan, jonka jälkeen Armenia tulee vieraaksi ensi tiistaina Veritas Stadionille, Turkuun.

Katso Joona Toivion haastattelu kokonaisuudessaan SuomiFutis-sivuston Instagram-tililtä. Toivio kertoo videolla esimerkiksi ajastaan BK Häckenissä sekä avaa vapaapotkujaan. Katso video alta ja seuraa SuomiFutista Instagramissa täältä.


Lunasta 50€ ilmaisveto Mestarien liigaan!

  1. Avaa pelitili Betssonille alapuolen napista.
  2. Talleta ja saat 50€ ilmaisvedon Mestarien liigan peleihin.
  3. Laita vetoa sisään ja nauti peleistä!