Lähde: Barcelonalla yllätysehdokas päävalmentajaksi – sai Messiltä äänen vuoden valmentajan äänestyksessä

Barcelona kaavailee River Platen Marcelo Gallardosta joukkueen uutta päävalmentajaa, jos seura potkii Ernesto Valverden pihalle, kertoo argentiinalaislehti TNT Sports.
Espanjalaisluotsi Valverde, 55, on valmentanut Barcelonaa kesästä 2017 lähtien ja voittanut seurassa kaksi La Ligan mestaruutta sekä toissa kauden Copa del Reyn. Hän sai viime keväällä runsaasti kritiikkiä, kun Barcelonan palkintokaappiin tarttui vain yksi pysti, ja negatiivista palautetta on tullut kuluvallakin sesongilla.
Barcelona on voittanut La Ligassa seitsemän kierroksen aikana neljä ottelua ja hävinnyt kahdesti, eikä pelaaminen ole aina vakuuttanut, vaikka täysi pistepotti olisikin tarttunut mukaan.
Argentiinalainen Gallardo, 43, edusti Riveriä jo pelaajana, ja hän on valmentanut kotimaansa suurseuraa jo kesästä 2014 lähtien. Hän on johdattanut Riverin muun muassa kahteen Etelä-Amerikan Mestarien liigan, eli Copa Libertadoresin, mestaruuteen, joista jälkimmäinen tuli viime vuonna.
Viime vuoden loppuottelussa River kohtasi ikuisen verivihollisensa Boca Juniorsin ja voitti finaalin jatkoajan jälkeen 3-1.
Gallardo oli kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan tuoreessa äänestyksessä ehdolla vuoden valmentajaksi. Hän sai yhden äänen myös Argentiinan maajoukkueen ja Barcelonan kapteenilta Lionel Messiltä. Messi äänesti ensimmäisenä Manchester Cityn Pep Guardiolaa, toisena Tottenhamin Mauricio Pochettinoa ja kolmantena Gallardoa. Palkinto meni Liverpoolin Jürgen Kloppille.
TNT Sportsin mukaan Barcelonan on kuitenkin turha tiedustella Gallardon saatavuutta vielä hetkeen, sillä River Plate on jälleen mukana Copa Libertadoresin ratkaisupeleissä. Tänä vuonna se sai Boca Juniorsin vastaansa jo välierissä ja voitti ensimmäisen osan 2-0. Jälkimmäinen osaottelu pelataan 22. lokakuuta.
Jos River etenee marraskuussa pelattavaan loppuotteluun, se saa vastaansa brasilialaisen joukkueen, sillä toisessa välieräparissa kamppailevat Grêmio ja Flamengo, joiden ensimmäinen osa päättyi 1-1-tasapeliin.
Gallardon ja River Platen välinen sopimus ulottaa vuoden 2021 loppuun. Valverden sopimus Barcelonassa päättyy tämän kauden jälkeen, mutta siinä on optio yhdestä lisävuodesta.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Italopodcast: Gennaro Gattuson voitokas alku & Derby d’Italia
- Valmentaja vahvisti: Lukas Hradecky kaksi kuukautta sivussa pelikentiltä
- Axel Kouame vastasi Jani Honkavaaran kommentteihin: ”Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä”
- Maajoukkuepodcast: Mitä nyt Huuhkajat?
- Brittifutispodcast: Tottenhamissa ei enää sama vanha Levy
- Haastattelu: Nikolas Talo, 22, jätti FC Hakan ja siirtyi Ruotsiin – kertoi mielipiteensä Andy Smithistä: ”Ei siinä ollut mitään järkeä”
- Takavuosien futistähden yli 200 000 euron taidekokoelma varastettiin oudolla tavalla – vyyhti purkautui someviestin kautta
- Christian Eriksen löysi uuden seuran
- Brasilian jalkapallopomo raivostui tappion jälkeen: ”Pelasimme tuomareita, poliisia ja pallopoikia vastaan”
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Axel Kouame vastasi Jani Honkavaaran kommentteihin: ”Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä”
- Haastattelu: Nikolas Talo, 22, jätti FC Hakan ja siirtyi Ruotsiin – kertoi mielipiteensä Andy Smithistä: ”Ei siinä ollut mitään järkeä”
- Italopodcast: Gennaro Gattuson voitokas alku & Derby d’Italia
- Takavuosien futistähden yli 200 000 euron taidekokoelma varastettiin oudolla tavalla – vyyhti purkautui someviestin kautta
- Christian Eriksen löysi uuden seuran
- Maajoukkuepodcast: Mitä nyt Huuhkajat?
- Valmentaja vahvisti: Lukas Hradecky kaksi kuukautta sivussa pelikentiltä
- Brittifutispodcast: Tottenhamissa ei enää sama vanha Levy
- Maajoukkuepelaaja sai kuulla KuPSin kiinnostuksesta päivä ennen siirtoikkunan sulkeutumista: ”En suunnitellut lähteväni, mutta…”