Lionel Messi myöntää: Oli jättää Barcelonan ja Espanjan viisi vuotta sitten – ”Minua kohdeltiin väärin”
Kuva: Getty Images
Lionel Messi on edustanut Barcelonaa koko uransa ajan, mutta Kataloniaan jääminen ei ole aina ollut argentiinalaistähdellekään itsestäänselvyys.
Messi, 32, kertoi RAC1:n haastattelussa, että hän oli jättää Barcelonan viisi vuotta sitten. Se ei kuitenkaan johtunut urheilullisista syistä, vaan hänen ongelmista Espanjan veroviranomaisten kanssa. Messi sai 21 kuukauden ehdollisen vankeustuomion ja miljoonien sakot.
– Olen ollut välillä todella väsynyt eri syistä. Niin on käynyt useasti, erityisesti vuosina 2013 ja 2014, kun minulla oli ongelmia verottajan kanssa.
– Onneksi lapseni olivat pieniä, eivätkä he tajunneet siitä mitään, mutta meillä meni huonosti. Silloin mietin lähtöä. En sen takia, että olisin halunnut jättää Barçan, vaan sen takia, että halusin lähteä Espanjasta. Minusta minua kohdeltiin väärin.
Messi puhui haastattelussa myös hyvästä ystävästään Neymarista, joka olisi halunnut siirtyä kesällä takaisin Barcelonaan. Brassitähti Neymar, 27, edusti Barcelonaa neljä kautta, kunnes siirtyi kesällä 2017 Paris Saint-Germainiin 222 miljoonan euron maailmanennätyssummalla.
Neymar on ollut Pariisin-siirtonsa jälkeen yhdistettynä myös Real Madridiin. Messi oli jo varma, että Madrid hyödyntäisi tilanteen, kun PSG ja Barcelona eivät päässeet siirrosta sopuun.
– Minä todella luulin, että Neymar menisi Real Madridiin, jos hän ei tule tänne. Hän teki selväksi, että haluaa lähteä Pariisista.
– Oletin, että Florentino (Pérez, seurapresidentti) ja Real Madrid tekisivät jotain.
Lähde: AS, Marca
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Kulttihahmolla mahdollisuus nousta Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon rinnalle
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Lukas Hradecky palasi sairastuvalta – torjui heti nollapelin
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan