Myös toinen kokenut pelaaja jättää SJK:n – jatkuuko peliura? ”Hieman kaksijakoiset ajatukset tästä neljästä vuodesta”
Kuva: Juha Tamminen
Seinäjoen Jalkapallokerho ilmoitti aiemmin tässä kuussa, että seuraikoniksi viime vuosina noussut virolaismaalivahti Mihkel Aksalu jättää seuran tämän kauden päätyttyä. Kokenut veskari jättää ”Kerhon” kannattajille jäähyväiset lauantain päätöskierroksen ottelussa FC Lahtea vastaan.
SJK kertoo otteluennakossaan, että Aksalun lisäksi jäähyväiset kannattajille jättää myös kokenut laitapuolustaja Jarkko Hurme, 33, joka siirtyi SJK:hon Norjan pääsarjajoukkue Odds BK:sta kaudeksi 2016.
– Tämä on nyt tämän neljävuotisen ajanjakson loppu. En minä tässä lähtöä nyt hirveästi vielä ala surkuttelemaan, vaan pelataan tämä peli lauantaina ensin ja muisteluiden aika tulee myöhemmin, Hurme sanoi SJK:n sivuilla.
– Hieman kaksijakoiset on ajatukset tästä neljästä vuodesta, sillä se joukkue mihin aikoinaan tulin, oli ”Suomen kuumin ja hitein” joukkue juuri sillä hetkellä. Nyt kun miettii tämän hetken tilannetta, niin ei olla ihan siellä missä olin kuvitellut että voitaisiin olla. Henkilökohtaisesti on vielä kaksi viime vuotta ollut vaikeita näiden loukkaantumisten vuoksi. Se on syönyt pelejä ja peliesityksiä, eikä ihan tyytyväinen voi tietenkään olla. Mutta hienoimpana kruununa on se Suomen cupin voitto silloin ekana vuotena ja voisin sanoa, että olen elämäni parasta jalkapalloa pelannut juuri silloin 2016, joten kyllä tästä jää ihan hyvät muistot itselle.
Hurme on voittanut SJK:n kanssa Suomen cupin mestaruuden ja saman kilpailun hopeaa sekä Veikkausliigan pronssimitalit.
Huuhkajissakin urallaan pelannut oululainen saattaa jatkaa peliuraansa jossain muualla.
– Tulevaisuus minulla on vielä vähän hämärän peitossa. Nyt kun sain tänä vuonna koivet kuntoon, niin olen melkein parhaassa kunnossa mitä olen ollut useampana vuotena tässä, että tottakai pelaaminen kiinnostaa vielä. Mutta aion katsoa tässä loppuvuoden aikana rauhassa, että mihin päin jatketaan tästä. Meillekin syntyy tyttökaverin kanssa marraskuun lopussa uusi perheenjäsen, että poika on tulossa, niin senkin myötä tämä loppuvuosi katsotaan rauhassa ja keskitytään häneen nyt, Hurme kertoi.
SJK:n kausi on ollut jälleen kerran suuri pettymys. Hurme toivookin, että seinäjokiset voisivat päättää kauden voitokkaasti kotikentällä.
– Lauantain peliltä haluan, että voitetaan se ottelu ja saadaan jonkinmoinen päätös tälle vaikealle vuodelle. En toivo mitään muuta niin paljoa kuin, että saadaan siinä mielessä päättää positiiviseen esitykseen. Että voidaan vielä viimeisen kerran huutaa pelin lopussa yhdessä fanien kanssa. Se tässä on päällimmäisenä ajatuksissa.
– Sitä olen myös toivonut, että pääsisin vielä mahdollisimman nopeasti fanien kanssa sinne päätykatsomoon kannustamaan tulevaisuudessa. Katsomaan yhdessä europelejä tai jotain muuta ottelua.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Yhdysvallat antoi myrskyvaroituksen – sama nähty viimeksi lähes 100 vuotta sitten
- Englannin tähtipelaajien kengät ja pallot varastettiin ennen avausottelua
- MM-kisojen yleisömäärä herätti epäilyt – Fifalta tiukka vastaus tyhjistä penkeistä
- USA:n MM-avaus sai asiantuntijat sekaisin – legenda laukoi hurjan arvion: ”MM-historian paras”
- MM-kisoissa kuohuu: USA-legenda menetti malttinsa – Kanadan päävalmentaja sai kuulla kunniansa
- Näitkö tämän? Yhdysvallat hyötyi uudesta VAR-säännöstä ensimmäistä kertaa
- Leon Goretzka saattaa jäädä Yhdysvaltoihin MM-kisojen jälkeen
- Kisaisäntä Kanada pelastui upealla maalilla MM-avauksessa
- Jürgen Klopp pettyi MM-kisojen avausotteluun: ”Taktisesti todella kehnoa!”
- Jalkapallon MM-kisat 13.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Voiko Lionel Messi voittaa taas MM-kisat? Näin vastasi Ousmane Dembélé
- Bernardo Silva sai valita Espanjan huippuseuroista – yllätyspäätös uudesta seurasta
- Cristiano Ronaldo: ei hyvältä näytä – näin Portugalin MM-kenraalissa kävi
- Cristiano Ronaldolta kuitti toimittajille: ”Ettekö ole nähneet pelejäni?”
- Näitkö tämän? Yhdysvallat hyötyi uudesta VAR-säännöstä ensimmäistä kertaa
- Kisaisäntä Kanada pelastui upealla maalilla MM-avauksessa
- MM-kisoissa kuohuu: USA-legenda menetti malttinsa – Kanadan päävalmentaja sai kuulla kunniansa
- Jalkapallon MM-kisat 12.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Jürgen Klopp pettyi MM-kisojen avausotteluun: ”Taktisesti todella kehnoa!”
- Leon Goretzka saattaa jäädä Yhdysvaltoihin MM-kisojen jälkeen