Teemu Pukin maaliton putki on kestänyt jo hetken, mutta tukea sataa yhä Norwichin sisältä – ”Hän ei ole 18-vuotias”

© Kuva: Getty Images

Huuhkajien maaliahne kärkimies Teemu Pukki aloitti valioliigakauden fantastisesti nousijajoukkueensa Norwich Cityn riveissä. Viime kaudella Championshipin maalipörssin voittanut ja sarjan parhaaksi pelaajaksi valittu kotkalaishyökkääjä teki huimat kuusi maalia viidessä ensimmäisessä valioliigaottelussa, ja verkko heilui muun muassa Liverpoolin, Chelsean ja Manchester Cityn kaltaisia jättiseuroja vastaan.

Sen jälkeen tahti on kuitenkin hyytynyt. Pukki on jäänyt maaleitta viidessä edellisessä sarjapelissä.

Norwichin päävalmentaja Daniel Farke osoittaa luottamustaan Pukkia kohtaan. Keskiviikkona 43 vuotta täyttävä saksalaismanageri ei epäile alkuunkaan sitä, etteikö Pukki palaisi kuivan kauden jälkeen taas maalitilastoihin.

– Hän ei ole 18-vuotias ja kysele itseltään, miksi hän ei tee maaleja. Hän tietää, että joskus kohdalle osuu muutamia pelejä, joissa et pysty tekemään maaleja, Farke sanoi PinkUn-sivustolle.

Farke painottaa, ettei Pukin itseluottamus ole kokenut säröä.

– Hän johtaa esimerkillä. Tuntemukseni on, että hän on pelannut monta isoa peliä meillä ja maajoukkueessa viime kuukausina ja esittänyt niissä erityisiä otteita.

Syyskuun puolivälin jälkeen Norwichin kyyti Valioliigassa on ollut kylmää. Viidestä viime pelistä se on hävinnyt neljä ja pelannut kerran tasan.

– Kyse on aina hyvän tasapainon löytämisestä Valioliigassa, sen välillä että on hyvin tiivis ja puolustava, mutta myös sellainen että tuottaa uhkan hyökkäyspäässä, Farke analysoi.

– On vaikeaa tuottaa iso yllätys viikottain. Saatoimme aiheuttaa sensaation Manchester Cityä vastaan, mutta se ei ole helppoa maailman parhaita joukkueita vastaan.