Tuore ehdotus käsittelyyn – palaavatko TOP 4 -liigojen seurat Mestarien liigan karsintoihin?
Kuva: Getty Images
Kuten hyvin tiedetään, ollaan seurajoukkueiden eurokilpailuihin kaavailemassa suuria muutoksia. Kolmas eurokilpailu, niin sanottu ”Konferenssiliiga” käynnistyy syksyllä 2021, ja myös Mestarien liigaan ollaan hiomassa muutoksia.
Euroopan seurajoukkueiden järjestö ECA on ajanut Mestarien liigaan mallia, jossa paikkoja karsintojen kautta lohkovaiheeseen jaettaisiin vielä nykyistäkin vähemmän. Sen sijaan Mestarien liigasta voisi pudota ja sinne nousta. Tämä ehdotus on kuitenkin aiheuttanut suurta vastustusta muun muassa kaikissa Euroopan suurimmissa liigoissa.
Nyt Euroopan jalkapallosarjojen liitto on tekemässä kilpailevan ehdotuksen, josta on määrä keskustella Lontoossa ensi viikolla. Ehdotuksen mukaan otettaisiin askel kohti menneisyyttä, ja jatkossa taas Valioliigan, La Ligan, Serie A:n ja Bundesliigan nelonen joutuisi karsimaan paikastaan Mestarien liigan lohkovaiheessa. Kunkin TOP 4 -liigan kolme parasta saisivat lohkovaiheeseen automaattisen paikan.
– Luulen, että se sopisi isoille liigoille, jos niitä kaikkia kohdeltaisiin samalla tavalla, järjestön puheenjohtaja Lars-Christer Olsson totesi Guardianin mukaan.
– Jos Valioliigalle annettaisiin neljä paikkaa, mutta Bundesliigalta otettaisiin yksi pois, meillä olisi ongelma. Isot liigat ovat valmiita keskusteluun muutoksista, jos ne ovat samalla viivalla.
Mikäli Euroopan liigojen ehdotus hyväksyttäisiin, voisi muutos astua Olssonin mielestä voimaan jo kaudelle 2021-2022.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen
- KOK: Fifan ja Donald Trumpin touhuja ei tutkita
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Sinnikäs Jaro kukisti SJK:n kutkuttavassa paikallisottelussa
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- Luka Modrićin ura jatkuu!
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen