Uutta tietoa veikkausliigakarsinnan toisen osan pelipaikasta: Kokkolan kentän kunto tarkistetaan perjantaina, jonka jälkeen tehdään päätöksiä
Kuva: Juha Tamminen
Palloliiton verkkosivuille ilmestyi maanantaina iltapäivällä tarkennus liittyen tämän viikon veikkausliigakarsinnan toiseen osaotteluun TPS:n ja KPV:n välillä.
Karsintojen toinen osaottelu on asetettu pelattavaksi sunnuntaina 27.10 klo 13 alkaen Kokkolan Keskuskentällä, mutta kenttäolosuhteiden takia varakenttänä toimii Seinäjoen OmaSp-stadion. Mikäli ottelu joudutaan siirtämään pelattavaksi Seinäjoella, pelin alkamisaika muuttuu klo 17:aan.
Liiton sivuilla kerrotaan, että Kokkolan kentän kunto tarkastetaan perjantaina 25.10. otteludelegaatin, ottelun erotuomaritarkkailijan ja ottelun erotuomarin toimesta. Sen jälkeen tehdään tarkastuksen tuloksen ja sääennusteen pohjalta päätös pelipaikasta.
KPV:n pääomistaja ja manageri Matti Laitinen oli vielä maanantaina Helsingin Sanomille antamassaan haastattelussa vahvasti sitä mieltä, että ottelu pelataan takuuvarmasti Kokkolassa. Enempää hän ei suostunut asiaa kommentoimaan.
Perjantaina tuleva tarkastus tuskin tyydyttää TPS:n kannattajia, jotka jyrähtivät maanantaina sivuillaan myöhään tietoon tulevasta toisan osaottelun pelipaikasta.
Ärsyyntyminen on helppo ymmärtää, sillä järjestelyt matkustamisen ja mahdollisen majoituksen suhteen ovat huomattavasti hankalampia, kun turkulaisfaneilla ei ole varmuutta siitä, missä ottelu oikein pelataan.
Lue lisää aiheesta täältä.
Veikkausliigakarsinnan avausosa pelataan Turun Veritas-stadionilla torstaina 24.10. klo 18.30 alkaen.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Kuvat: Suomalaispelaaja ja David Beckham: lämmin kohtaaminen – ”Aina kunnia”
- Jesse Joronen loukkaantui – jätti pelin kesken
- Espanjalaislehti: Zinedine Zidane maajoukkueen peräsimeen

- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Kuvat: Suomalaispelaaja ja David Beckham: lämmin kohtaaminen – ”Aina kunnia”
- Jesse Joronen loukkaantui – jätti pelin kesken
- Espanjalaislehti: Zinedine Zidane maajoukkueen peräsimeen
- Ihmepoika antoi palttua Saudi-Arabialle – matkalla Lukas Hradeckyn seurakaveriksi?