HJK-laituri palkittiin loistavasta Afrikan olympiakarsintaturnauksesta – paikka Tokiossa jäi haaveeksi
Kuva: Juha Tamminen
HJK:n laitahyökkääjä Evans Mensah pelasi loistavan turnauksen Afrikan alle 23-vuotiaiden mestaruuskisoissa Egyptissä. Osoituksena tästä Mensah valittiin ainoana Ghanan joukkueen pelaajana turnauksen 11 pelaajan tähdistöjoukkueeseen.
21-vuotias Mensah valittiin ottelun parhaaksi pelaajaksi Ghanan avausottelussa Kamerunia vastaan. Lohkovaiheen aikana hän ei vielä verkkoja heilutellut, mutta pudotuspeleissä Mensah nousi todella esiin. Hän tasoitti pelin 2-2:een lisäajalla välieräottelussa Norsunluurannikkoa vastaan, ja teki ensimmäisen Ghanan maaleista samoihin 2-2 -lukemiin päättyneessä pronssiottelussa Etelä-Afrikkaa vastaan.
Mensahin henkilökohtaiset onnistumiset jäivät kuitenkin laihaksi lohduksi, sillä Ghana taipui sekä Norsunluurannikolle että Etelä-Afrikalla rangaistuspotkukilpailussa. Mensah pääsi myös pilkun ampumaan molemmissa rankkarikisoissa, ja onnistui omissa yrityksissään.
Kohtalokkaat rankkarikisatappiot merkitsivät sitä, ettei Ghanaa ja Mensahia nähdä ensi vuoden olympiaturnauksessa Tokiossa. Kahdeksan maan turnauksen kolmelle parhaalle oli tarjolla paikka olympiakisoissa, ja kaksi rankkaritappiota jättivät Ghanan turnauksen neljänneksi, ja niukasti kisoista rannalle. Lipun olympialaisiin lunastivat mestarijoukkue Egypti sekä Norsunluurannikko ja Etelä-Afrikka.
Evans Mensah on edustanut HJK:ta vuodesta 2016 lähtien.
Turnauksen tähdistöjoukkue: Mohammed Sobhy (Egypti); Silas Gnaka (Norsunluurannikko), Ahmed Ramadan (Egypti), Kouadion Yves (Norsunluurannikko), Repo Mapele (Etelä-Afrikka); Aboubakar Keita (Norsunluurannikko), Ammar Hamdy (Egypti), Evans Mensah (Ghana); Youssouf Dao (Norsunluurannikko), Mostafa Mohammed (Egypti), Ramadan Sobhi (Egypti)
LUE MYÖS:
- KuPS teki ison kaappauksen Seinäjoelta
- Ranskassa kuohuu: pelaajien ja fanien välillä fyysinen yhteenotto – ”Täysin tuomittavia”
- Tässäkö Kerfala Cissokon korvaaja? Ruotsalaishyökkääjä siirtymässä FF Jaroon
- FotbollDirekt: Allsvenskan-seura tekemässä tarjouksen Santeri Haaralasta
- Expressen: Ilveksen urheilujohtaja saamassa huippupestin Ruotsista
- Lucas Bergström saattaa menettää pelipaikkansa jo ensi viikolla – ykkösvahdin paluu lähestyy
- Haastattelu: Pieni rooli yllätti Adeleke Akinyemin – ”Mietin, olenko niin huono pelaaja?”
- Hurja huhu: Neymar Lionel Messin seurakaveriksi?
- Seurapomo paljasti: Helsingborg ja Stevie Grieve keskustelivat jo kuukausia sitten
- Virallista! Jarkko Wiss siirtyy SJK:n päävalmentajaksi
- Haastattelu: Pieni rooli yllätti Adeleke Akinyemin – ”Mietin, olenko niin huono pelaaja?”
- FotbollDirekt: Allsvenskan-seura tekemässä tarjouksen Santeri Haaralasta
- Hurja huhu: Neymar Lionel Messin seurakaveriksi?
- Expressen: Ilveksen urheilujohtaja saamassa huippupestin Ruotsista
- Tässäkö Kerfala Cissokon korvaaja? Ruotsalaishyökkääjä siirtymässä FF Jaroon
- Seurapomo paljasti: Helsingborg ja Stevie Grieve keskustelivat jo kuukausia sitten
- Lucas Bergström saattaa menettää pelipaikkansa jo ensi viikolla – ykkösvahdin paluu lähestyy
- Onni Valakarin MLS-kausi päättyi konferenssifinaaliin – laina päättyy pian
- Ilves nimitti uuden päävalmentajan Joonas Rantasen tilalle
- KuPS teki ison kaappauksen Seinäjoelta