Huuhkajat valloitti Ylen A-studion – maajoukkueen entinen huoltaja Gunnar Yliharju piti upean puheenvuoron kyyneliään pidätellen: ”Kyllä se niin kova juttu on”
Kuva: Juha Tamminen
Suomalainen jalkapallo on tällä hetkellä koko kansaa kiinnostava asia. Siitä kertoo se, että Yleisradion A-studio -ohjelmassa nähtiin oma osuus Suomen A-maajoukkueesta, joka pelaa perjantaina Liechtensteinia vastaan pääsystä ensi kesän EM-kisoihin.
Ohjelmassa näytettiin insertti esimerkiksi Suomen maajoukkueen kannattajista, jotka olivat tekemässä perjantain peliin isoa tifoa. A-studion ehkä upein hetki nähtiin, kun Suomen A-maajoukkueen entinen huoltaja Gunnar Yliharju avasi EM-kisapaikan merkitystä.
Yliharju, 79, työskenteli joukkueen huoltajana ensimmäistä kertaa vuonna 1969, kun Suomi pelasi Espanjaa vastaan Olympiastadionilla. Suomi voitti kyseisen MM-karsintaottelun maalein 2-0. Tulos oli iso yllätys.
Yliharju valittiin Suomen jalkapallon Hall of Fameen vuonna 2018. Muun muassa Suomen historian paras jalkapalloilija Jari Litmanen kehui vuonna 2006 Yliharjua seuraavasti:
– Harvoin jalkapallomaailmassa kohtaa pidetympää tai arvostetumpaa tekijää kuin Gunnar Yliharju.
Yliharju täyttää ensi vuonna pyöreitä vuosia, kun mittariin tulee 80 vuotta. Miehen omien sanojensa mukaan Suomen EM-kisapaikka olisi mitä parhain syntymäpäivälahja.
– Jos he sinne (EM-kisoihin) menevät, niin se on niin mahtava 80-vuotislahja, että… voisi melkein sanoa niin, että voisi tyytyväisin mielin tästä maailmasta sitten mennäkin. Sitten on saatu se, mitä on haluttu. Kyllä se niin kova juttu on, että huh huh, Yliharju herkistyi A-studion insertissä.
Yliharjusta tehty insertti sai sosiaalisessa mediassa lämpimän vastaanoton. Alla parhaimpia twiittejä kootusti. Voit katsoa A-studion ohjelman Huuhkajista tästä.
Huuhkajalegenda Gunnar Yliharjun sanat ja eleet #yleastudio:n haastattelussa kertoivat oleellisen sukupolvien unelmasta. Pysäyttävä hetki. 

#Huuhkajat #sukupolvienunelma
#Huuhkajat #sukupolvienunelma
Gunnar Yliharju. Legenda, lajikulttuurin lähettiläs ja ilmentymä. Opettanut eri maajoukkueissa viidellä vuosikymmenellä, mitä logo rinnassa ja Maamme-laulu pelin alussa merkitsevät. Hän jos kuka ymmärtää mitä perjantain ottelu merkitsee. #hattupäästä #Huuhkajat #yleastudio
Jos 80-vuotta täyttävä entinen maajoukkueen huoltaja Gunnar Yliharju on valmis lähtemään tästä maailmasta #Huuhkajat kisapaikan varmistuttua, niin kertoohan se jotain asian kuinka kova juttu tää on. #Astudio Roskaa meni silmään
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Keskiviikko tuotti pienoisen pettymyksen FC Interille ja HJK:lle
- Tammelan stadion pääsi harvalukuiseen joukkoon
- MM-kisoissa kokeillaan lisää uusia sääntöjä – sääntöjen rikkomisesta punainen kortti
- Kommentti: Nora Heroumin paikka ei ole Mestarien liiga -lähetyksessä
- Suomen Cupissa nähtiin korkean riskin ottelu – “Yksi faneista raudoitettiin”
- John Guidetti uskoo Jani Honkavaaran saavan potkut kesken kauden
- Jättipaukku lähellä Suomen Cupissa – 17-vuotias debytantti astui esiin ”ikimuistoisessa jännitysnäytelmässä”
- Haastattelu: Urho Nissilä jäämässä ensi kaudeksi Unkariin
- Ennennäkemätöntä – Suomen Cupin fanihurmos keskellä hiljaista huhtikuuta
- Uskomaton välierä Mestarien liigassa – PSG ja Bayern München takoivat yhdeksän maalia
- John Guidetti uskoo Jani Honkavaaran saavan potkut kesken kauden
- Haastattelu: Urho Nissilä jäämässä ensi kaudeksi Unkariin
- Ennennäkemätöntä – Suomen Cupin fanihurmos keskellä hiljaista huhtikuuta
- Jättipaukku lähellä Suomen Cupissa – 17-vuotias debytantti astui esiin ”ikimuistoisessa jännitysnäytelmässä”
- Veikkausliigan seurat taistelivat cupissa – TPS tempautui trilleriin
- Axel Kouame ei mahtunut AIK:n kokoonpanoon: ”Se oli urheilullinen päätös”
- Uskomaton välierä Mestarien liigassa – PSG ja Bayern München takoivat yhdeksän maalia
- Suomen Cupissa nähtiin korkean riskin ottelu – “Yksi faneista raudoitettiin”
- Gnistanille suora ilmoitus – ei asiaa jatkoon
- Hollantilaistähti sivuun MM-kisoista: ”Olen musertunut”