Huuhkajien Liechtenstein-ottelu näytetään Helsingissä Kansalaistorilla jättiscreenillä – myös kansanjuhlaa suunniteltu
Kuva: Juha Tamminen
Jalkapallobuumi valtaa ensi viikolla Suomen. Huuhkajat pelaa EM-kisapaikan kannalta elintärkeän ottelun perjantaina 15.11. Liechtensteinia vastaan. Usealla paikkakunnalla on nousemassa kisakatsomoita ottelun ympärille. Helsingissä Palloliiton ja Ilta-Sanomien järjestämä kisakatsomo pidetään Kansalaistorilla.
Helsingin Sanomat uutisoi keskiviikkona, että kisakatsomo pystytetään keskustakirjasto Oodin ja Sanomatalon eteen Kansalaistorille. MTV Urheilu kertoi tiistaina, että Helsingin kaupunki oli tehnyt aluevarauksen kisakatsomoa varten.
SuomiFutis-sivuston omien lähteiden mukaan kisakatsomo rakennetaan Kansalaistorille, ja sinne olisi nousemassa jättiscreeni, jolta Liechtenstein-ottelua voi seurata.
Suomen ja Liechtensteinin välinen ottelu käynnistyy perjantaina kello 19. Kansalaistorin lisäksi ottelua voi seurata esimerkiksi Vallilassa sijaitsevassa Paavalinkirkossa, lue lisää tästä.
Mikäli Suomi voittaa perjantaina Liechtensteinin varmistaa se historiallisen EM-kisapaikan. Huuhkajat matkustaa joka tapauksessa lauantaina Kreikkaan, jossa se pelaa maanantaina 18.11. karsintojen päätösottelun.
[readmore from=Huuhkajat]
Mikäli Suomi etenee EM-kisoihin, on Helsingin kaupunki järjestämässä SuomiFutis-sivuston saamien tietojen mukaan kansanjuhlan tiistaina 19.11. Kansanjuhlia on aiemmin järjestetty esimerkiksi jääkiekon maailmanmestaruuden kunniaksi.
Tiettävästi myös suurin osa Suomen joukkueesta pääsisi tiistain kansanjuhlaan, vaikka sarjakaudet jatkuvat normaalisti Kreikka-pelin jälkeen. Marraskuun maajoukkuetauon viimeiset maaottelut pelataan tiistaina 19.11., joten viimeistään keskiviikkona pelaajat matkustavat takaisin seuroihinsa. Lisäksi Suomen joukkueen pelaajista osalla kausi on jo päättynyt.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan