Kakkosen seura teki huippuhankinnan – urallaan Slovakian mestaruuden voittanut puolustaja jättää KPV:n
Kuva: Juha Tamminen
Kaudella 2018 Ykkösen parhaaksi puolustajaksi valittu serbialaispuolustaja Milos Josimov siirtyy Kakkosessa pelaavaan lappeenrantalaiseen PEPOon.
Josimovin ja KPV:n kausi päättyi pettymykseen, kun liigakarsinnassa TPS oli parempi, ja KPV putosi Ykköseen. Kokenut 35-vuotias Josimov tuo rutkasti osaamista PEPOn ryhmään.
– Josimov tuo joukkueeseen valtavan annoksen kansainvälistä kokemusta ja vahvaa johtajuutta. Hänestä voi ennakoida joukkueelle eräänlaista isähahmoa, ja aivan erinomaista roolimallia joukkueen nuorisosiivelle. Hän istuu joukkueen kokonaisuuteen täydellisesti. Persoonana Josimov on todellinen herrasmies, PEPOn puheenjohtaja Kari Suninen kertoi seuran nettisivuilla.
Josimov on urallaan voittanut muun muassa Slovakian mestaruuden Slovan Bratislavan paidassa. Lisäksi Josimov on urallaan pelannut Serbian pääsarjaa. Suomeen ja KPV:hen Josimov saapui vuonna 2017.
Pelaamisen lisäksi Josimov vahvistaa PEPOn juniorijoukkueen valmennusryhmään.
– Hänellä on UEFA B-valmentajalisenssi sekä juniorien valmennuskokemusta Serbian 18-vuotisten korkeimmalta sarjatasolta. Hän haluaa antaa oman panoksensa myös lappeenrantalaiseen juniorityöhön. Tämä sopii seurallemme erinomaisesti, Suninen avasi.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista