Lottovoittaja osti rakkaan jalkapalloseuransa Skotlannissa – luovuttaa osakkeet kuitenkin faneille
Kuva: Getty Images
EuroMillions nimisen euroloton voittaja Colin Weir on suorittanut vallankaappauksensa skottiseura Patrick Thistlesta. Hän aikoo kuitenkin luovuttaa omistajuutensa seuran kannattajille ensi vuoden puolella.
Weir, joka on kannattanut Thistlea pikkupojasta saakka, voitti peräti 161 miljoonaa puntaa lotosta vuonna 2011. Hän on pumpannut noin 2,5 miljoonaa puntaa voitoistaan rakastamaansa seuraan.
Weir on ostanut voitoillaan 55-prosenttia seuran osakkeista, sekä osan sen stadionista Firhill Stadiumista. Hän aikoo kuitenkin luovuttaa tontin takaisin seuralle ”ennen maaliskuun 30. päivää vuonna 2020”. Osake-enemmistön 71-vuotias miljonääri antaa puolestaan Patrick Thistlen kannattajaryhmälle.
Weirin mukaan kannattajaryhmän valmistaminen seuran omistusta varten on vielä kesken, minkä takia hän on suostunut pitämään osakkeita hallussaan ”3-4 kuukauden ajan”.
– He haluavat saada kaiken oikein ja minä haluan olla varma, että kun uusi kokonaisuus astuu voimaan, niin meillä on valmiina rakenne, joka mahdollistaa omistusoikeuden sujuvan siirron. Tämä on merkittävää taloudellista sitoutumista minun osaltani, sillä fanien ei tarvitse maksaa penniäkään takaisin. Mutta uskon että tämä antaa fanien omistajuudelle parhaan mahdollisen alun.
Lähde: ESPN
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Eurojytky! Mestarien liigassa pamahti voitto, jollaista ei ole nähty 20 vuoteen
- Antonio Conte ei peittele – haluaa Italian maajoukkueen päävalmentajaksi
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Mircea Lucescu on kuollut
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- Eurojytky! Mestarien liigassa pamahti voitto, jollaista ei ole nähty 20 vuoteen
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta