Lukas Hradecky torjui Bayer Leverkusenille tärkeän voiton Mestarien liigassa – jatko europeleissä varmistui

Kuva: Getty Images
Huuhkajien maalivahdin Lukas Hradeckyn edustama Bayer Leverkusen voitti tiistaina venäläisen Lokomotiv Moskovan 2-0 Mestarien liigan lohkovaiheessa.
Hradecky ehti torjuntahommiin vain kerran ennen kuin Leverkusen siirtyi jo johtoon. Saksalaisvierailla oli osumassa runsaasti tuuria mukana, sillä Lokomotivin pelaajat järjestelivät pallon omaan verkkoonsa. Éder yritti kulmapotkun jälkitilanteessa purkaa pelivälineen pois maalilta, mutta potkaisikin sen kohti joukkuetoveriaan Rifat Zhemaletdinovia, josta pallo kimposi maaliviivan yli.
Lokomotivilla oli sauma tulla 26. minuutilla tasoihin, kun Anton Miranchuk pääsi nokikkain Hradeckyn kanssa, mutta suomalaisvahti esitti hienon torjunnan ja piti Leverkusenin johdossa.
Vauhdikkaalla avauspuolikkaalla nähtiin vielä muutama potentiaalinen maalipaikka, mutta lukemat säilyivät tauolle mentäessä samana.
Leverkusen pisti kovan paineen päälle heti toisen puoliajan alussa ja sai palkintonsa 54. minuutilla. Charles Aránguiz chippasi pallon rangaistusalueelle Sven Benderille, joka täräytti pelivälineen suoraan ilmasta sisään.
Lokomotivin loppukiri jäi vaisuksi, ja Hradeckya vaivattiin toisella jaksolla vain muutaman kerran.
Hradeckyn ja kumppanien haave jatkopaikasta on yhä elossa, sillä jatkopaikkansa jo aiemmin varmistanut Juventus voitti myöhemmin tiistaina pelatussa ottelussa Atlético Madridin.
Leverkusen on lohkossa varmasti vähintään kolmas, joten sen europelit voivat jatkua keväällä myös Eurooppa-liigassa.
Bayer Leverkusen kohtaa lohkovaiheen päätöspäivänä Juventuksen ja Atlético Madrid pelaa Lokomotiv Moskovaa vastaan. Atléti on noihin otteluihin lähdettäessä pisteen edellä Leverkusenia.
Mestarien liiga tiistaina 26. marraskuuta
19.55 Lokomotiv Moskova-Bayer Leverkusen 0-2 Galatasaray-Club Brugge 1-1 22.00 Atalanta-Dinamo Zagreb 2-0 Belgradin Punainen tähti-Bayern München 0-6 Juventus-Atlético Madrid 1-0 Manchester City-Šah’tar Donetsk 1-1 Real Madrid-PSG 2-2 Tottenham-Olympiakos 4-2 Artikkeli päivitetty kello 22.00 alkaneiden otteluiden jälkeen.LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Bayern-tähden loukkaantumisesta hyviä uutisia
- Vedonlyöjä.comin simulaatio: KuPS on jo lähes varma Veikkausliigan mestari
- Eurovastustaja närkästyi Arsenalin toiminnasta – teki valituksen Uefalle
- Vincent Kompany ja Bayern München jatkosopimukseen
- Glen Kamaran Rennes suunnittelee valmentajanvaihdosta – tässä ykkösvaihtoehto uudeksi valmentajaksi
- HJK:n jättänyt Hassane Bandé testissä tutussa seurassa: ”Jos kaikki menee hyvin, voi hän tuoda lisäarvoa joukkueelle”
- Takavuosien MM-tähti loukkaantui vakavasti – kolme kylkiluuta murtui ja keuhko luhistui osittain
- Suomalaiskaksikosta Ruotsin mestareita kolme kierrosta ennen Allsvenskanin päätöstä
- FF Jaro laittaa valmennuksen uusiksi hyvistä tuloksista huolimatta
- Lähde: Oliver Antmanin uusi valmentaja selvillä
- HJK:n jättänyt Hassane Bandé testissä tutussa seurassa: ”Jos kaikki menee hyvin, voi hän tuoda lisäarvoa joukkueelle”
- FF Jaro laittaa valmennuksen uusiksi hyvistä tuloksista huolimatta
- Suomalaiskaksikosta Ruotsin mestareita kolme kierrosta ennen Allsvenskanin päätöstä
- Lähde: Oliver Antmanin uusi valmentaja selvillä
- Takavuosien MM-tähti loukkaantui vakavasti – kolme kylkiluuta murtui ja keuhko luhistui osittain
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo putosi Ruotsin pääsarjasta
- HIFK:n sarjanousu varmistui
- MLS:n runkosarja päättyi – näin suomalaisilla sujui
- Graham Potter palkattiin Ruotsin A-maajoukkueen päävalmentajaksi: ”Olen saanut huomata, ettei pitkät sopimukset kestä kauhean pitkään”
- Haastattelu: Matias Tamminen avasi Veikkausliigan ja Allsvenskanin eroja: ”Se pitää vain kestää”