MTV: Jättinäyttö Huuhkajien peliä varten nousee myös Tampereelle – Turkukin harkitsee
Kuva: Juha Tamminen
Tampere on ollut Huuhkajille mieluisa ja menestyksentäyteinen koti Nations Leaguessa sekä meneillään olevissa EM-karsinnoissa. Historiallinen EM-karsintapaikka saattaa kuitenkin varmistua Helsingissä, kun Suomi kohtaa Liechtensteinin Telia 5G Areenalla. Voitto marraskuun 15. päivä pelattavasta ottelusta veisi Huuhkajat EM-lopputurnaukseen.
Jo viime viikolla kerrottiin, että Helsingin keskustan alueelle pystytetään kisakatsomo niitä kannattajia varten, jotka eivät Liechtenstein-otteluun stadionille pääse. Nyt on puolestaan varmistunut, että Tampere seuraa Helsingin esimerkkiä.
MTV:n uutisen mukaan Tampereen kaupunginhallitus teki maanantaina päätöksen, että Suomi-Liechtenstein näytetään Tampereen Keskustorille pystytettävällä jättinäytöllä. Tapahtumasta aiheutuvat noin 15 500 euron kustannukset (MTV:n koko jutun voi lukea täältä).
Myös Turussa vastaavanlainen jättiscreeni on harkinnassa. Kaupunki kertoi Twitterissä selvittävänsä kisakatsomon järjestämisen mahdollisuutta.
LUE MYÖS:
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- Yllätys: Tällaista roolia Zinedine Zidane kaavailee Kylian Mbappélle
- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Suosio lähes kuin Martalla – yliopistopelaaja vetoaa miehiin
- Erikoiset videot leviävät: EA Sports FC 27 -pelissä yllättäviä bugeja