Myös Norjan pääsarjaan nousi suomalaisvahdin edustama joukkue
Kuva: Juha Tamminen
Länsinaapurista saatiin äskettäin ilahduttavia suomalaisuutisia, kun suomalaisvahti Carljohan Erikssonin seura Mjällby varmisti nousunsa ensi kaudeksi Allsvenskaniin. Nyt vastaavaa kerrottavaa on myös toisesta naapurimaastamme Norjasta.
Walter Viitalan edustama Sandefjord voitti lauantaina Jervin maalein 1-0 ja varmisti nousunsa Eliteserieniin kierrosta ennen kauden päätöstä. Ainoan maalin teki espanjalaispelaaja Rufo Alcaraz.
Jo aiemmin pääsarjaan nousunsa oli varmistanut divisioonan voittaja Aalesund. Sandefjord sijoittuu sarjassa kakkoseksi. Kun sarjaa on pelaamatta vielä yksi kierros, on nousukarsintoihin vielä mahdollisuus Ville Jalaston edustamalla Kongsvingerillä.
27-vuotias Walter Viitala siirtyi Sandefjordiin viime talvena. Hän pelasi joukkueen maalilla kauden 13 ensimmäistä sarjapeliä, mutta heinäkuun alun jälkeen suomalaiselle ei herunut pelivuoroa kertaakaan. 13 pelissä pallo meni selän taakse 16 kertaa, ja nollapelejä kertyi viisi.
Sandefjord vietti kakkostasolla vain yhden kauden, sillä se putosi Eliteserienistä kauden 2018 päätteeksi.
Viitalan sopimus Sandefjordin kanssa kattaa myös kauden 2020. Hän on pelannut myös Huuhkajissa kaksi A-maaottelua.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SJK:n pelaajat mukana Afrikan mestaruusturnauksessa – pääsivät kentälle avauskierroksella
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena