Englannin Valioliigassa pelataan tänään, sunnuntaina, yksi kauden isoimmista otteluista, kun sarjakärki Liverpool isännöi 12. kierroksen koitoksessa hallitsevaa mestaria Manchester Cityä Anfieldilla.

Viime kaudella City nappasi mestaruuden keräten vain pisteen enemmän kuin Liverpool, mutta tämän päivän otteluun se lähtee kuusi pistettä vastustajaansa köyhempänä. Liverpool ei ole hävinnyt Valioliigassa tällä kaudella vielä kertaakaan.

Sarjatilanteesta huolimatta Cityn manageri Pep Guardiola ei suostu altavastaajan rooliin.

– Tämän seuran ulkopuoliset ihmiset ja media yrittävät kutsua meitä altavastaajiksi. Minusta ei ole ikinä tuntunut siltä. Ei ikinä, kommentoi Guardiola Sky Sportsin mukaan.

– Toki, he ovat kuusi pistettä edellä ja he ovat pelanneet fantastisesti koko kauden, mutta minä en lähde bussilla Anfieldille ajatellen, että häviämme tämän pelin.

– En ole ikinä urallani ajatellut niin.

Cityllä on muutama tärkeä pelaaja sivussa ottelusta loukkaantumisten takia, mutta erityisesti huolta kannattajissa herättänee ykkösmaalivahti Ederson Moraesin puuttuminen. Brasilialaistorjuja loukkaantui aiemmin tällä viikolla Mestarien liigassa.

Liverpoolin loukkaantumistilanne on huomattavasti armollisempi, mutta joukkueen managerin Jürgen Kloppin mukaan City ei muutamasta poissaolosta hätkähdä.

– Meillä kaikilla on ongelmia. Viime vuonna Kevin de Bruyne, yksi maailman parhaista pelaajista, ei pystynyt pelaamaan meitä vastaan, ja silti he saivat tuloksia aikaiseksi. Se osoittaa, kuinka laadukas joukkue Man City on.