Robin Lod hyökkäsi nuorena samassa ketjussa nykyisen NHL-tähden kanssa: ”Minä tein peliä ja Make teki maalit”
Kuva: Juha Tamminen
Suomen jalkapallomaajoukkueen tähtipelaaja Robin Lod harrasti jääkiekkoa 14-vuotiaaksi asti. Jalkapallo vei lopulta voiton lajivalinnassa, mutta Lod olisi saattanut pärjätä myös jääkiekossa.
Suomalainen jääkiekko saattoi menettää Lodissa lahjakkaan hyökkääjän. Toisaalta Lod on suuressa roolissa, kun Suomi hakee historiansa ensimmäistä arvokisapaikkaa jalkapallossa. Mikäli Liechtenstein kaatuu perjantaina, on Lod kirjoittanut oman nimensä isoilla kirjaimilla suomalaiseen urheiluhistoriaan.
Olisiko samanlaiset uroteot olleet mahdollisia myös jääkiekossa?
– Sitä on vaikea sanoa mihin asti rahkeet olisivat jääkiekossa riittäneet. Sen takia on vähän ollut joskus sellainen fiilis, että olisi ollut kiva nähdä. Kuitenkin kun on kilpailuhenkinen tyyppi, niin olisin halunnut nähdä kyllä mihin rahkeet olisivat riittäneet.
– Tykkäsin lätkästä tosi paljon, olisin voinut pelata vaikka kumpaakin, mutta se ei ollut vaihtoehto, Lod sanoo SuomiFutis-sivustolle.
Lod aloitti jääkiekon Itä-Helsingin Kiekossa, josta tie vei Helsingin Jokereihin. Jokereissa Lod pelasi samassa ketjussa nykyisen NHL-kiekkoilija Markus Hännikäisen kanssa. Hännikäinen edustaa tällä hetkellä Columbus Blue Jacketsia, ja viime kaudella hyökkääjä teki 44 ottelussa tehopisteet 4+3=7.
Mitkä olivat Lodin ja nykyisin vahvana voimahyökkääjänä tunnetun Hännikäisen roolit ketjun sisällä?
– Minä tein peliä, ja ”Make” teki kaikki maalit. Niin se ainakin silloin meni, Lod avaa nauraen.
– On se ollut kiva nähdä, kun kavereita, joiden kanssa olen pelannut, ovat pärjänneet pitkälle.
[readmore from=Huuhkajat]
Lod on toki jo todistanut entisille kiekkokavereilleen, mihin rahkeet ovat jalkapallossa riittäneet. 26-vuotias hyökkäävä keskikenttäpelaaja on pelannut jo yli neljän vuoden ajan ulkomailla, Kreikassa, Espanjassa ja viimeisimpänä samalla mantereella Hännikäisen kanssa eli Pohjois-Amerikassa.
Yksi suuri unelma on kuitenkin kulman takana. EM-kisoista riittäisi varmasti rupateltavaa, kun entiset ketjukaverit istuisivat jälleen saman pöydän ääreen USA:ssa.
– Viestiä ollaan aina silloin tällöin laitettu. Nyt on kiva kun menen takaisin sinne, niin jos sattuisi vaikka pelit menemään niin, että olisimme samassa kaupungissa, niin varmasti törmätään, Lod sanoo innoissaan.
Suomi-Liechtenstein pelataan Telia 5G Areenalla perjantaina kello 19.00. Ottelu näkyy televisiosta Neloselta. SuomiFutis arpoo Instagram-tilillään kahdelle onnekkaalle liput perjantain otteluun. Voit osallistua lippukisaan tästä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Thomas Parteylta evättiin pääsy Kanadaan – Ghanan hallitus ryhtyy oikeustoimiin
- Aitio: Suomalaisvalmentaja Ranskan pääsarjaan – myös Valioliiga oli vaihtoehto
- Yhdysvallat antoi myrskyvaroituksen – sama nähty viimeksi lähes 100 vuotta sitten
- Englannin tähtipelaajien kengät ja pallot varastettiin ennen avausottelua
- MM-kisojen yleisömäärä herätti epäilyt – Fifalta tiukka vastaus tyhjistä penkeistä
- USA:n MM-avaus sai asiantuntijat sekaisin – legenda laukoi hurjan arvion: ”MM-historian paras”
- MM-kisoissa kuohuu: USA-legenda menetti malttinsa – Kanadan päävalmentaja sai kuulla kunniansa
- Näitkö tämän? Yhdysvallat hyötyi uudesta VAR-säännöstä ensimmäistä kertaa
- Leon Goretzka saattaa jäädä Yhdysvaltoihin MM-kisojen jälkeen
- Kisaisäntä Kanada pelastui upealla maalilla MM-avauksessa
- Voiko Lionel Messi voittaa taas MM-kisat? Näin vastasi Ousmane Dembélé
- Bernardo Silva sai valita Espanjan huippuseuroista – yllätyspäätös uudesta seurasta
- Näitkö tämän? Yhdysvallat hyötyi uudesta VAR-säännöstä ensimmäistä kertaa
- Cristiano Ronaldolta kuitti toimittajille: ”Ettekö ole nähneet pelejäni?”
- Cristiano Ronaldo: ei hyvältä näytä – näin Portugalin MM-kenraalissa kävi
- USA:n MM-avaus sai asiantuntijat sekaisin – legenda laukoi hurjan arvion: ”MM-historian paras”
- MM-kisoissa kuohuu: USA-legenda menetti malttinsa – Kanadan päävalmentaja sai kuulla kunniansa
- Jalkapallon MM-kisat 12.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Kisaisäntä Kanada pelastui upealla maalilla MM-avauksessa
- MM-kisojen yleisömäärä herätti epäilyt – Fifalta tiukka vastaus tyhjistä penkeistä