Suomen naiset jatkavat voittamattomina! – EM-karsintapelin loppuhetkillä syntyi arvokas tasoitusmaali

Albanian kahdesti ja Kyproksen kerran voittanut Suomi on yhä tappioton EM-karsinnoissa. Helmarien karsintojen paras maalintekijä Linda Sällström oli Portugalissa suomalaisten sankari, sillä hän tasoitti pelin 90. minuutilla. Suomi ja Portugali jakoivat pisteet 1−1-tasatuloksella.
Sällström on tehnyt EM-karsinnoissa nyt kahdeksan maalia neljään peliin. Ottelua loppuhetkille johtaneen Portugalin maalista vastasi Cláudia Neto, joka vei emännät johtoon 32. peliminuutilla rangaistuspotkusta.
Neljän pelin jälkeen Suomi jatkaa karsintalohko E:n kärjessä kymmenellä pisteellään, mutta otteluita on pelattuna kaksi enemmän kuin Portugalilla ja Skotlannilla. Skotlannilla on kasassa kuusi pistettä, kun puolestaan Portugali on lohkon kolmantena neljässä pisteessä. Kaksi peliä pelannut Kypros ja neljä peliä pelannut Albania ovat nollilla.
EM-kisoihin pääsee voittamalla lohkon, olemalla kolmen parhaan lohkokakkosen joukossa tai sijoittumalla lohkokakkoseksi voittaen myös jatkokarsinnan.
Suomi ja Portugali kohtaavat uudestaan huhtikuussa, kun karsinnat jatkuvat Suomen kotipelillä. Sen jälkeen vastassa on Kypros. Karsinnat päättyvät kahteen Skotlantia vastaan pelattavaan otteluun. EM-kisat pelataan vuonna 2021 Englannissa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan