Veikkausliigakauden 2020 valmentajapaletti selvillä – kolmasosa sarjan ensikertalaisia
Kuva: Juha Tamminen
FC Lahti julkaisi keskiviikkona viimeisenä ensi kauden veikkausliigajoukkueena ensi kauden päävalmentajansa. Kuhnurien vetovastuuseen astuu Ilir Zeneli. Päättyneen kauden valmentaja Sami Ristilä jätti pestinsä henkilökohtaisten syiden takia.
Vaihtuvuus valmentajarintamalla on ollut melko suurta, sillä viidellä joukkueella on eri valmentaja kuin kaudella 2019. Kun otetaan huomioon, että sarjasta putosi ja sinne nousi kaksi joukkuetta, on ensi kaudella liigassa vain kuusi samaa valmentajaa kuin myös edelliskaudella.
Kaikkiaan neljä Veikkausliigan 12 joukkueesta lähtee ensi kauteen valmentajalla, jolla ei aiempaa kokemusta sarjasta ole. Uusi KuPS-luotsi Arne Erlandsen on kuitenkin pääsarjakausissa mitattuna sarjan ylivoimaisesti kokenein. Teemu Tainiolle, Ilir Zenelille ja Lukas Syberyjskille valmennustyö pääsarjatasolla on kokonaan uusi kokemus.
Paluun veikkausliigavalmentajaksi tekevät RoPS:n Vesa Tauriainen ja TPS:n Tommi Pikkarainen. Tauriainen toimi kaudella 2007 KooTeePeen päävalmentajana ja sitä ennen MyPa:n apulaisvalmentajana Veikkausliigassa. Pikkarainen puolestaan luotsasi kausilla 2010 ja 2011 VPS:ää.
Ulkomaalaisten valmentajien osuus on kasvussa. Kun kauden 2019 alussa sarjassa oli vain kaksi ulkomaalaista valmentajaa, on ensi kauden alussa neljällä joukkueella ulkomaalainen luotsi.
Veikkausliigakokemusta on kausissa mitattuna eniten KuPS:n mestariluotsina synnyinkaupunkiinsa Seinäjoelle palanneella Jani Honkavaaralla. Pisimpään samassa seurassa on ollut Jarkko Wiss, joka aloittaa Ilveksessä jo viidennen kautensa. Vanhin joukosta on KuPS-luotsi Arne Erlandsen ja nuorin tänään tehtäväänsä nimitetty Ilir Zeneli.
Alla on listattuna kaikkien 12 veikkausliigaseuran ensi kauden päävalmentajat. Suluissa on henkilön kotimaa (ellei Suomen kansalainen), ikä ensi kauden alkaessa, sopimuksen pituus, kaudet Veikkausliigassa, mahdollinen aiempi pääsarjakokemus ja edellinen seura. Huomioon on otettu vain kaudet päävalmentajana. Tähdellä merkityt viisi valmentajaa ovat uusia miehiä toimessaan.
KuPS: Arne Erlandsen* (Norja, 60, 2020, 1. kausi, 13 kautta Norjan ja Ruotsin pääsarjoissa, Lillestrøm SK)
Inter: José Riveiro (Espanja, 44, 2020, 2. kausi)
Honka: Vesa Vasara (43, 2021, 3. kausi)
Ilves: Jarkko Wiss (47, 2022, 5. kausi)
HJK: Toni Koskela (37, 2021, 3. kausi)
IFK Mariehamn: Lukas Syberyjski* (Ruotsi, 38, 2021, 1. kausi, ei aiempaa pääsarjakokemusta, IK Frej)
HIFK: Tor Thodesen (Norja, 54, 2020, 2. kausi)
FC Lahti: Ilir Zeneli* (36, 2021, 1. kausi, ei aiempaa pääsarjakokemusta, FC Espoo)
SJK: Jani Honkavaara* (44, 2021, 6. kausi, KuPS)
RoPS: Vesa Tauriainen* (52, 2021, 2. kausi, RoPS/2)
Haka: Teemu Tainio (40, 2022, 1. kausi, ei aiempaa pääsarjakokemusta)
TPS: Tommi Pikkarainen (50, 2020, 3. kausi)
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit