AC Milanin laitapuolustaja sittenkin halukas edustamaan Ranskaa – kieltäytyi MM-kisakutsusta kaksi vuotta sitten
Kuva: Getty Images
Theo Hernández siirtyi kesällä Real Madridista AC Milaniin.
22-vuotias laitapuolustaja on kuulunut AC Milanin alkukauden harvoihin onnistujiin. Milanolaisseuran alkukausi on ollut heikko, mutta Theo on onnistunut vakuuttamaan avauskokoonpanon paikkansa Serie A:ssa.
Kahdesti maalinteossa onnistunut Theo kieltäytyi keväällä 2017 osallistumasta Ranskan alle 20-vuotiaiden MM-kisajoukkueeseen. Alavésissa silloin lainalla Atléticosta pelannut Theo halusi edustaa Espanjaa, mutta lopulta puolustajaa ei ole kertaakaan valittu Espanjan maajoukkueeseen.
Theo on nyt vaihtanut mielipidettään ja on halukas edustamaan Ranskaa.
– Olen tehnyt tämän päätöksen viimeisten vuosien aikana. Se mitä tapahtui aiemmin, on historiaa ja oli nuoruuden virheeni. Jos Didier Deschamps (Ranskan A-maajoukkueen päävalmentaja) soittaa minulle, niin tulen mukaan, Theo totesi.
Theon isoveli, niin ikään Atléticon kasvatti, Lucas Hernández on Ranskan A-maajoukkueen avauskokoonpanon vasen laitapuolustaja.
– Emme ole samantyyppisiä pelaajia. Olen enemmän hyökkäävämpi ja hän puolustavampi, Theo kertoi L’Equipelle.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen