Liverpool ja Napoli etenivät jatkoon Mestarien liigassa – puolalaiskärki iski hattutempun alle 40 minuutissa
Kuva: Getty Images
Liverpool ja Napoli varmistivat tiistaina jatkopaikkansa Mestarien liigassa.
Liverpool voitti Itävallassa RB Salzburgin maalein 2-0 ja Napoli kotikentällään Genkin 4-0. Jere Uronen ei ollut mukana Genkin kokoonpanossa. Liverpool voitti lohkon ja Napoli eteni pudotuspeleihin lohkokakkosena.
RB Salzburg olisi tarvinnut jatkopaikkaan kotivoiton. Isännät aloittivat ottelun pirteästi, mutta Salzburgin heikko viimeistely piti kamppailun maalittomana.
RB Salzburgin entinen pelaaja Naby Keïta iski ottelun voittomaalin noin tunnin kohdalla. Keïtan maalin syötti niin ikään aiemmin itävaltalaisseuraa edustanut Sadio Mané. Liverpool pisti ottelun lopullisesti pakettiin minuuttia myöhemmin Mohamed Salah’n maalilla. Salah viimeisteli ottelun viimeisen osuman käytännössä nollakulmasta.
Toisaalla Napoli piti Genkiä pilkkanaan ja eteni komealla tavalla kevään pudotuspeleihin. Napolin Arkadiusz Milik teki hattutempun 38 minuutissa ja kamppailu oli ohi ennen kuin se ehti alkaakaan. Ensimmäinen Milikin osumista syntyi jo toisella minuutilla.
Kyseessä oli todennäköisesti Napolin päävalmentajan Carlo Ancelottin viimeinen ottelu seuran peräsimessä. Napolin on huhuttu korvaavan Ancelottin Gennaro Gattusolla.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille