Suomen maajoukkueen ympärillä on kisapaikan varmistuttua ollut keskustelua siitä, mitä tekevät maajoukkueessa jo kertaalleen lopettaneet pelaajat. Ja, ennen kaikkea, mitä tekee päävalmentaja Markku Kanerva lopettaneiden pelaajien suhteen.
Niklas Moisander avasi pelin paljastamalla oman kiinnostuksensa palata maajoukkueen riveihin parin vuoden takaisesta lopettamispäätöksestä huolimatta.
Tässä yhteydessä on turhaa spekuloida Kanervan valintaa tai Moisanderin oikeutta tulla takaisin maajoukkueeseen. Kanerva tietää parhaiten, mikä hänen joukkueelleen on sosiaalisella ja henkisellä tasolla parhaaksi. Hän käy varmasti Moisanderin kanssa keskustelun siitä, millaisten motivaatioiden kera pelaaja on maajoukkueeseen palaamassa.
Mutta yhteen asiaan voidaan ottaa kantaa. Siihen, olisiko Moisanderista teknistaktisella tasolla Suomen maajoukkueelle hyötyä.
On selvää, että Suomen puolustuspelaamisen kannalta turvallisinta olisi pitää yllä topparikaksikkoa Joona Toivio-Paulus Arajuuri. He ovat kehittäneet lähes saumattoman yhteispelin tason Suomen keskuspuolustukseen. Kun toinen esimerkiksi irtoaa puolustuslinjasta voittaakseen pääpallon, toinen johtaa varmistavaa kolmen pelaajan yksikköä. Roolit ovat niin selvät, kuin ne jalkapallojoukkueen keskuspuolustuksessa voivat olla.
Tämä oli Suomen vahvuus kuluneissa karsinnoissa ja se on Suomen vahvuus tulevan kesän EM-kisoissakin.
Moisanderin hyöty nousee kuitenkin arvoon arvaamattomaan, kun mietitään taktisia lisävaihtoehtoja.
Suomalaisen futismedian jäsenet ovat toitottaneet, että Kanervan pitäisi lopettaa kolmen keskuspuolustajan kokeilut. Hyvä on, ehkä pitäisikin. Mutta kun Suomi on karsinnoissa pelannut tiettyjä otteluita kolmella keskuspuolustajalla, ei kyse ole ollut kokeilemisesta. Kyse on ollut siitä, että Kanerva on esikuntineen luonut ottelusuunnitelmia, joissa on tarvittu kolmea keskuspuolustajaa.
Suomi on hyvä joukkue. Sen pelaaminen nojaa hyvän joukkueen tavoin puolustaessa ja hyökätessä numeraalisiin, positionaalisiin tai laadullisiin ylivoimiin. On ymmärrettävä, että Suomi on usein numeraalisissa tasavoimatilanteissa heikoilla, sillä vastustajilla on usein paremmat pelaajat.
Siksi voi tulla otteluita, joissa kolme keskuspuolustajaa varmistaa sen, että Suomella on isoimpien uhkien alueilla aina yksi ylimääräinen pelaaja. On selvä asia, että pelijärjestelmävalinnat ovat osa ottelusuunnitelmia, eivät Suomen peli-identiteettiä. Suomen peli-identiteetti perustuu pelitavallisille arvoille – muodot ja pelijärjestelmät ovat strategisia valintoja.
Maajoukkuevalmentajien pelijärjestelmävalinnat ovat synnyttäneet outoja keskusteluja. Mixu Paatelaisen aikakausi päättyi ”joulukuuselle” naureskeluun ja nyt Kanervan aikana on hirttäydytty siihen, että 4-4-2-pelijärjestelmä ratkaisee kaikki Suomen pelaamisen ongelmat sekä kaikki maailman pahuudet nälänhätää myöten.
Suomen nykyisen valmennuksen kunnioittamaan periaatteeseen, jossa omaan alimpaan linjaan halutaan aina yksi ylimääräinen pelaaja, nojaa pelijärjestelmävalintansa myös esimerkiksi valmentajalegenda Marcelo Bielsa. Bielsa toimii usein niin, että jos vastustajalla on kaksi hyökkääjää, hän asettelee puolustuslinjaansa kolme pelaajaa.
Moisanderin merkitys korostuu juuri tämän asian takia.
Jos Kanerva näkee joissain otteluissa parhaimmaksi valinnaksi kolmen keskuspuolustajan pelijärjestelmän, on Moisander Suomen paras vaihtoehto vasemmaksi keskuspuolustajaksi. Ennen alkukauden loukkaantumistaan 93 prosentin tarkkuudella syötöt omille naputtanut Moisander avaa peliä paineen alla erinomaisesti, eikä hänellä ole Bundesligassakaan ollut ongelmia puolustaa omaa aluettaan kolmantena topparina.
On fakta, että Suomen on EM-kisoissakin reagoitava vastustajien pelisuunnitelmiin ja vastattava haasteisiin sopivimmilla mahdollisilla puolustusmuodoilla. Kokeilut tehdään harjoituksissa, otteluihin mennään voittamaan.
Teknistaktisesti asia on selvä. Jos Moisander auttaa Kanervan mielestä Suomea voittamaan pelejä antamalla taktisia lisävaihtoehtoja, on hänet otettava kisakoneeseen. Henkisistä ja sosiaalisista näkökulmista on ulkopuolelta käsin vaikea sanoa.
Jussi Leppälahti