Näkökulma: Palloliitolle kiitettävä arvosana EM-kisojen reittikartan laadinnasta – politiikka selätti urheilun, ja hyvä niin

Huuhkajien otteluohjelma valmistauduttaessa tasan puolen vuoden päästä alkaviin EM-kisoihin on nyt valmis (lue ohjelmasta lisää täältä). Suomen alkulohko saatiin tietää alle kaksi viikkoa sitten, ja sen jälkeen on tehty kiivaasti töitä sopivien harjoitusvastustajien löytämiseksi. Ohjelmaan on monta syytä olla tyytyväinen. Määritelläänpä ensin raamit, joiden sisällä ohjelmaa voitiin rakentaa. Oli jo etukäteen selvää, että maaliskuulle tullaan sopimaan kaksi harjoituspeliä, sillä tuolloin on kansainvälinen, FIFA:n määrittelemä maaottelutauko. Päivänselvää oli myös, että kisojen alla kesäkuussa tullaan pelaamaan ainakin kaksi treenimatsia. Näin tekee oletettavasti jokainen kisoihin osallistuva maa. Oli myös alusta lähtien varmaa, että kovin eksoottisista suunnista ei vastustajia tähyillä. Aasiassa, Afrikassa ja Etelä-Amerikassa pelataan maaliskuun maaottelutauolla omia karsintaotteluita, joten näiden mantereiden maita olisi ollut mahdotonta Eurooppaan houkutella. Pohjois- ja Keski-Amerikan USA, Meksiko tai vastaava olisi saattanut ehtiäkin, mutta niilläkään ei tainnut olla intressiä tulla puolueettomalle kentälle Eurooppaan höntsäilemään. Suomessa kun ei maaliskuussa ole tavattu maaotteluita pelata. 16 Euroopan maata on maaliskuussa sidottuina EM-jatkokarsintaan, ja kesympiä vastustajia ei ollut mielekästä harkita. Tulevia lohkovastustajia vastaan ei puolestaan kannata, eikä viimeisinä kuukausina edes saa pelata. Suomi saa EM-kisoissa vastaansa todella kovia futismaita, joten kovia vastaan kannattaa sparraillakin. Ja tällaiset todellakin Puolassa ja Ranskassa vastaan saatiin.

Puola hyvä verrokki Venäjään

Suomi pelaa alkulohkossaan kisaformaatin poikkeuksellisesta luonteesta (12 eri kisaisäntää) johtuen kahta eri isäntämaata vastaan. Pietarissa odottaa luultavasti fanaattinen ja äänekäs kotiyleisö, joten sähköinen tunnelma puolalaisstadionilla palvelee tähän valmistautumista. Huuhkajilla on ollut vieraspeleissä vaikeuksia, joten ehkä kiihkeätunnelmaiset harjoitusottelut auttavat siihen, ettei puntti tutise tosipaikan koittaessa liikaa.

Venäjän vaarallisin pelaaja on joukkueen kapteeni Artem Dzuyba, joka tehoili EM-karsinnoissa yhdeksän maalin ja viiden maalisyötön edestä. 197-senttinen Dzuyba tekee suuren osan maaleistaan päällä ja on varmasti Paulus Arajuurelle ja kumppaneille haastava pideltävä. Mikäpä valmistaisikaan Suomea näiltä osin vaikkapa erikoistilannemerkkaamiseen paremmin kuin Puola, jonka ykköstykki Robert Lewandowski on tällä hetkellä kenties koko maailman paras puhdas kärkimies? Venäjä pelasi käytännössä koko EM-karsinnat 4-2-3-1 -järjestelmällä. Samaan muotoon luotti karsintojen lopun neljän pelin voittoputkessaan myös Puola, joten näiltäkin osin Wroclawin ottelu palvelee Suomea erinomaisesti. Lue myös Juho Hirvosen näkökulma: Neljä peliä ja sitten EM-kisoihin – Huuhkajien ohjelma antaa vahvan signaalin jo ensi kesän EM-kisajoukkueesta” Seuraava haaste onkin sitten hallitseva maailmanmestari Ranska. Koska Suomen lohkossa pelaa maailmanrankingin ykkönen Belgia, miksi siis tyytyä vähäpätöisempään harjoitusvastustajaankaan? Toki mistään buffet-pöydästä Palloliitto ei varmastikaan vastustajiaan pääse poimimaan, vaan nyt nähty tulos on ansiokkaan neuvottelemisen ansiota. Ranska ja Belgia eivät ole tavanneet pelata samalla pelijärjestelmällä, sillä Ranska luottaa useimmiten neljän puolustajan linjaan, kun Belgia on pelannut kolmella topparilla. Molemmat ovat kuitenkin huipputaitavia, luovia ja vauhdikkaita joukkueita, joilla on riveissään lukuisia maailmanluokan maalintekijöitä. Kummankin ottelun käsikirjoituksessa lukee, että Ranska/Belgia tulee pitämään palloa ja Suomi kyttää mahdollisia vastaiskun paikkoja. Maaliskuinen kohtaaminen Pariisissa olkoon vaikkapa ”Operaatio puolustuksen puheenvuoro”. Jos Kylian Mbappé ja Antoine Griezmann onnistutaan pitämään kurissa, on samaan mahdollisuus myös Eden Hazardia ja Romelu Lukakua vastaan.

Matkaan toivottavasti hyvällä fiiliksellä

Kesäkuussa ovat lumet sulaneet pohjoisestakin, ja Huuhkajat valmistautuu kisoihin tutussa ympäristössä. Kööpenhaminassa ja Pietarissakaan tuskin kisojen aikana hirmuhelleaaltoa koetaan, joten tarvetta ilmastolliseen sopeutumiseen ei ole. Harjoituspelit pelataan lyhyiden etäisyyksien päässä, jotta matkakuormitusta tulee mahdollisimman vähän ja vire pysyy yllä. Vaikka Ruotsi ja Tanska naapureita ovatkin, ei niitä ole pelillisesti samasta muotista veistetty. Ruotsi on pelannut enimmäkseen 4-4-2:lla ja enemmän puolustuksen kautta, kun taas hyökkäävämmän Tanskan käyttämä pelitapa on ollut 4-2-3-1. Tanskan joukkueessa on niin luovuutta kuin vauhtiakin enemmän, ja se on tottunut ottamaan enemmän aloitteita. Silti Ruotsi on kisojen alla kelpo vastus Suomelle. Lisäksi Huuhkajien kannattajatkin pääsevät harjoituttamaan äänijänteitään helposti matkustettavalla Friends Arenalla. Kenraaliharjoitus pelataan, kuten olin (epäilemättä monien muiden tavoin) toivonutkin, kotimaan kamaralla. Se on Palloliitolta kerrassaan hieno kädenojennus suomalaiskannattajille, joista läheskään kaikille ei herune lippuja itse kisoihin.

On valitettavaa ja tavallaan jopa ironista, että Helsingin Olympiastadionin remontti osui keskelle kaikkien aikojen futisbuumia ja historiallista karsintamenestystä, mutta minkäs teet. Stadikka ei ole pelikunnossa vielä kesäkuussakaan, ja siksi sopivaa onkin, että kenraali pelataan juuri Tampereella. Ratina on ollut Huuhkajille erinomainen tilapäiskoti. Tunnelma on ollut Ratinan peleissä huikea ja tulosta on tullut. Siksi sekä Ratina, Tampere että Huuhkajatkin ansaitsivat vielä yhden ottelun Ratinassa ennen syksyllä koittavaa paluulentoa Töölöön. Viimeisen harjoituspelin vastustaja Viro ei ole kovimmasta päästä, mutta ehkä ajatuksena onkin hakea samalla hyvää fiilistä kisamatkalle. Jos muissa otteluissa ollaankin lähtökohtaisesti vastaanottavana osapuolena, on Viroa vastaan syytä ottaa myös aloitteita. Jos hyvin käy, voidaan maalihanoja alkaa ruuvailla Ratinassa auki. Ja jos huonosti käy, niin onneksi huono kenraali tietää hyvää ensi-ilta…

Politiikka 1, urheilu 0

Mielenkiintoista on toki myös pelattavien pelien ohella se, mitä ei pelata. Suomi jättää vasta toisen kerran koko vuosituhannella väliin perinteisen tammi-helmikuun harjoitusleirin, joita myös ”rusketusleireiksi” on kieli poskessa kutsuttu. Edellisen kerran näin on tehty vuonna 2007. Keskusteluissa toistuu jatkuvasti sana Qatar, vaikka Suomi on leireillyt Qatarissa vain kerran, viime tammikuussa. Sitä ennen tällä vuosituhannella oltiin pelattu tammi-helmikuun harjoitusotteluita Espanjassa, Kuwaitissa, Omanissa, Bahrainissa, Barbadoksella, Trinidad & Tobagossa, Kiinassa, Kyproksella, Saudi-Arabiassa, Japanissa, Portugalissa, Belgiassa, Thaimaassa ja Yhdistyneissä Arabiemiraateissa. En epäile lainkaan, etteivätkö harjoitusolosuhteet olisi Qatarissa priimaa. Ihmisoikeusasiat, kansainvälisen työlainsäädännön noudattaminen ja imago sen sijaan eivät ole. Siksi viime talven Dohan leiristä nousikin kohu, kun Riku Riski jättäytyi omaehtoisesti Qatarin-leiriltä sivuun. Mediahuomiota Riskin suoraselkäinen päätös sai laajalti ulkomaita myöten, kapteeni Tim Sparv otti myös kantaa Riskiä ymmärtäen ja muun muassa kannattajayhdistys SMJK vetosi Palloliittoon, ettei Qatarissa enää leireillä.

Kuten nyt nähtiin, niin eipä sitten leireillä. Naapurimaa Ruotsi puolestaan teki toisenlaisen ratkaisun, sillä Ruotsi lentää ensi tammikuussakin Dohaan ja kohtaa siellä harjoitusotteluissa Moldovan ja Kosovon. Suomi sen sijaan ei saanut tammikuulle mitään harjoituspelejä sovittua. On vaikea sanoa, miten kovaa ja mielikuvituksellista Palloliiton yritys oli, vai nähtiinkö Qatar ainoana vaihtoehtona? Esimerkiksi Islanti kohtaa tammikuussa El Salvadorin, luultavasti Los Angelesissa pelattavassa harjoitusottelussa. Harkitsiko Palloliitto leirin järjestämistä Amerikan mantereella tai Kauko-Idässä? Kuten yllänäkyvästä listasta näkyy, on pelipaikkoja ja vastustajia löytynyt aivan viime vuosina muualtakin kuin Qatarista. Täysin ongelmaton ei taida olla minkään maan ihmisoikeustilanne, mutta tuskin boikottimielialaa oli paljon muita kuin Qataria kohtaan.

Yksittäiset pelaajat häviäjinä

On totta, etteivät tammikuun pelit olisi kisamenestyksen kannalta se kaikkein keskeisin seikka. Vastustajat ovat harvoin edes liki parhaalla miehistöllään liikkeellä, eikä ole Suomikaan. Enemmän kuin pelitavallisien asioiden harjoittelua, tammikuun leirit ovat pelaajatarkkailutilanteita. Sellaisina kuitenkin erittäin tärkeitä. Vaikka tammikuuhöntsiä usein vähätellään, ovat ne mielestäni tarkoituksensa sisäänajoriittinä puoltaneet. Pitää muistaa, että vaikkapa Lassi Lappalainen ja Rasmus Karjalainen nousivat Huuhkajien karsintamiehistöön käytännössä viime tammikuun Qatarin pelien ansiosta, ja etenkin Lappalaisen rooli oli jo maaliskuusta alkaen suuri. Olisiko Kanerva heittänyt Lappalaista kehiin maaliskuussa Italiassa, jos ei hän olisi jo onnistunut hyvin tammikuun leirillä? Kärsijöitä leirin jäämisessä väliin ovat ennen kaikkea ne pelaajat, jotka kamppailisivat viimeisistä kisapaikoista. Ei Suomi huonoa joukkuetta tammikuussakaan jalkeille olisi saanut. Maalivahtien osalta jouduttaisiin turvautumaan hyvin luoviin vaihtoehtoihin, mutta puolustuksessa ja keskikentällä pelaa sen verran Pohjoismaissa ja MLS:ssä pelaavia pelaajia, että viitteitä olisi jopa kisajoukkuemaisesta kokoonpanosta. Hyökkäyksessä olisi voitu katsastaa pelaajia Teemu Pukin varamiehiksi. Esimerkiksi Benjamin Källmanin tai Robert Taylorin mahdollisuuksia kisoihin tammikuun leiri olisi voinut edesauttaa. Samaan hengenvetoon pitää tosin todeta, että ne kiinnostavimmat vaihtoehdot Marcus Forss, Aapo Halme ja Niko Hämäläinen eivät olisi tammikuussa kuitenkaan olleet käytettävissä seurajoukkuekiireidensä takia – kansainvälisiä pelipäiviä kun ei tammikuussa ole. Mielenkiintoista olisi ollut luonnollisesti nähdä leirityksessä Roman Eremenko. Tällainen leppoisampi kiertue olisi voinut olla juuri sopiva tilaisuus maajoukkueeseen paluulle. Roolitusta olisi voitu katsella rauhassa, menneisyyden asioita puhua halki eikä suuri mediahuomio olisi vielä lyönyt päälle.

Onnistumisen paineet tulevat olemaan Eremenkolla paljon kovemmat mahdollisissa maaliskuun huippuotteluissa. Jos Huuhkajat kokisi maaliskuussa rökäletappion, kaadettaisiinko vastuu syntipukki Eremenkon niskaan? Toisaalta Eremenko on huippuammattilaisena paineensietokykynsä moneen otteeseen osoittanut, eikä EM-kisat tule olemaan yhtään harjoituspelejä helpompi paikka.

Kuuliko kukaan, kuinka puu kaatui?

Politiikka siis otti nyt selkävoiton urheilusta. Tammikuun leirin peruuntuminen tuskin pahempaa hallaa Suomen kisamenestykselle tekee, mutta yksittäisten pelaajien tilannetta se voi haitata. Siitä huolimatta päätös olla lähtemättä Qatariin oli mielestäni oikea. Huuhkajat, Helmarit ja Palloliitto ovat tehneet valtavasti ryhdikkäitä, suoraselkäisiä ja yhteiskuntavastuullisia päätöksiä. Imago on kiillottunut selvästi, ja nytkin noudatettiin kannattajayhdistyksen selkeää tahtoa. Suomi ei halua toimia Qatarin matkailumainoksena, piste. [readmore from=Huuhkajat] Seuraavaksi voidaan sitten pohtia, mikä tämän päätöksen konkreettinen etu on? Qatar sai kentilleen maajoukkueita ilman Suomeakin, joten maailma pyörii siltä osin radallaan. Huuhkajille olisi tammikuun leiristä ollut enemmän hyötyä kuin haittaa. Nyt päätettiin kuunnella omantunnon kolkutusta ja pestä omat kädet puhtaiksi, mutta onko sen ainoa saavutus se, että moraaliapostolit voivat nukkua yönsä rauhassa? Ei silti tekisi lainkaan pahaa, jos ratkaisusta kuultaisiin Suomen rajojen ulkopuolellakin. Kenties tällöin muutkin joukkueet ja kansalliset liitot voivat joskus vielä marssia Suomen ja Riku Riskin viitoittamalla tiellä. Sillä eihän vanhan filosofian mukaan puun kaatumisesta edes kuulu ääntä, ellei kukaan ole sitä metsässä kuuntelemassa. Se lienee aika varmaa, että Qatar tulee repimään kaiken mahdollisen propagandan irti muun muassa Ruotsin ja Bayern Münchenin tulevista vierailuista maaperällään. Palloliitto oli tällä kertaa mallioppilas, mutta saako se siitä edes Hymypoika-patsasta takkansa reunalle?

LUE MYÖS: