Näkökulma: Tuntemattomasta suomalaisesta liigajyrästä tuli yhteiskuntavastuullisen futiksen supersankari – ja Qatarin pahin painajainen

Tiistaina pelattiin Englannin Liigacupissa Lontoon suurseurojen keskinäinen Tottenham-Chelsea. Aasiassa taistellaan maanosan mestaruudesta ja Ranskassa pelattiin tärkeitä sarjaotteluita. Kiivaista otteluista ja siirtohuhujen kuumenemisesta huolimatta päivän puhutuin jalkapalloilija maailmalla ei kuitenkaan ollut Harry Kane, ei Eden Hazard eikä Lionel Messi.

Ei, otsikoita halki Euroopan kahmi Askaisissa syntynyt Maskun Palloseuran kasvatti Riku Riski, joka pelasi edellisen kilpailullisen ottelunsa 27. lokakuuta. GuardianSpiegel ja monet muut keskeiset eurooppalaiset lehdet kirjoittivat siitä, että Riku Riski ei tiistaina, 8. tammikuuta pelannut – omasta vapaasta tahdostaan.

Jos Riski olisi toiminut siten, kuten ”mallikelpoisilta” ja sovinnaisilta urheilijoilta yleensä odotetaan, olisi hän sonnustautunut eilen Suomen pelipaitaan ja kirmannut maanmiestensä kanssa Dohan viiden tähden viheriöllä Ruotsin C-maajoukkuetta vastaan. Siitä suorituksesta ei olisi todennäköisesti kirjoittanut yksikään kansainvälinen media sanaakaan.

Helsingin Sanomat kuitenkin paljasti tiistai-aamuna, että Riski oli kieltäytynyt Huuhkajien valmentajan Markku Kanervan kutsusta leirille eettisiin syihin vedoten. Vastaavanlaista siviilirohkeutta ei ole nykyaikaisessa mammonan kyllästämässä futiksessa totuttu kovinkaan usein näkemään – ei Suomessa eikä sen kummemmin muualla Euroopassakaan.

Kritiikkiä Qataria kohtaan jo kahdeksan vuotta

Jalkapallo on maailman suosituin peli, kuningaslaji. Mestarien liiga ja Euroopan huippuliigat keräävät viikosta toiseen TV-vastaanottimien ääreen satoja miljoonia ihmisiä ympäri maailman, mutta suurin ja kaunein tapahtuma lajin parissa on kuitenkin tarunhohtoinen MM-turnaus.

Joulukuussa 2010 päätettiin, että vuoden 2022 MM-kisat pelattaisiin Qatarissa. Kyseessä on historian ensimmäinen arabi- ja muslimimaassa pelattava turnaus, joten päätöstä perusteltiin sinänsä ihan ymmärrettävästi tahdolla levittää lajin suosiota uusiin maailmankolkkiin.

FIFA:n äänestyssalin ulkopuolella vastaanotto Qatarin kisoja kohtaan on kuitenkin ollut pääasiassa jotain negatiivisen ja tyrmistyneen väliltä – vähintään yhtä ymmärrettävästi. Raskaiden korruptiosyytösten esille nousemisessa ei kestänyt kovinkaan pitkään, ja lopulta tutkimusraportit johtivatkin muun muassa itsevaltaisesti FIFA:a hallinneen Sepp Blatterin syrjäyttämiseen kattojärjestön johdosta.

Suurta närää ovat herättäneet myös ympäristökysymykset, seksuaalivähemmistöjen asema Qatarissa sekä kisojen siirtäminen kesältä joulukuulle ilmastollisista syistä. Varsinaisesti polttopisteessä ovat kuitenkin olleet kisojen rakennustyöt.

Ihmisoikeusjärjestöt Human Rights Watch ja Amnesty ovat raportoineet vakavista epäkohdista Qatarin kisojen rakennustöissä jo ainakin keväästä 2013 alkaen. Pääösin Intiasta, Nepalista ja Bangladeshista saapuvilta työläisiltä on takavarikoitu passit, heillä on teetetty ylipitkiä työpäiviä kuumissa ja epäinhimillisissä olosuhteissa ja palkkiot raskaasta raadannasta ovat olleet minimaalisia.

Epäinhimillinen on sinänsä sanavalintana aliarvioiva, sillä pikemminkin olosuhteet ovat vaarallisia. Joidenkin arvioiden mukaan orjuuteen verratuissa rakennustöissä on saanut surmansa noin 1 200 siirtotyöläistä. Raporteissa on varoiteltu, että ellei mikään muuttuisi, voisi lukema nousta 4 000:een kuolonuhriin ennen kisojen alkua. Yksikään kisojen kahdeksasta stadionista kun ei tiettävästi ole vielä valmis.

Keväästä 2013 on kulunut pian kuusi vuotta, eivätkä ainakaan merkittävät lehdet ole raportoineet siitä, että juuri mikään olisi Qatarissa muuttunut. Kuusi vuotta, eikä mitään ole tapahtunut. Ja sitten tapahtui Riku Riski.

Kuuleeko futisfanin protestihuutoa kukaan, jos fani on olohuoneessaan yksin?

Naiiveinkin fanaatikko lienee pikkuhiljaa jo hylännyt toiveensa siitä, että Qatar vielä kisaisännyytensä menettäisi. MM-kisat 2022 tullaan pelaamaan Qatarissa – epäilemättä näyttävissä puitteissa – pidimmepä siitä tai emme. Se, boikotoiko yksittäinen jalkapallofani olohuoneessaan pitämällä telkkarin pois päältä, ei vaikuta yhtään mihinkään.

Yksittäinen jalkapallofani voi myös boikotoida tulevia kisoja olemalla matkustamatta paikalle, mutta ei sekään paljon asioihin vaikuta. Jokainen ottelu tulee oletettavasti olemaan joka tapauksessa loppuunmyyty.

Sen verran naiivi olen itsekin, että tykkäsin Facebookissa useita vuosia sitten sivustosta ”Boycott FIFA Sponsors” (joiden tuotteita en myöskään käytä), mutta kieltämättä vetää aika hiljaiseksi, että sivun tykkääjämäärä 2 700 häviää heittämällä vaikkapa SuomiFutikselle. Kuka sitä paitsi edes muistaa, mitä FIFA:n sponsorit ovat ja viitsisi luopua kokiksestaan joidenkin tuntemattomien nepalilaisten tähden?

Rattaat siis pyörivät, ja laskuri näyttää Qatarin kisoihin olevan aikaa 1 411 päivää. Se tarkoittaa myös 1 411 päivää aikaansaada edes jonkinlaista muutosta ihmisoikeustilanteen parantamiseksi.

Palloliiton Qatarin matka onni onnettomuudessa

Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti joutui Riskin kieltäytymisen tultua julkisuuteen puheenjohtajakautensa suurimman sopan äärelle. Ensimmäistä kertaa Lahti näyttäytyy negatiivisessa valossa – riippumatta siitä, onko hänessä siihen syytä – ja miehen sanomisia syynätään tarkemmin kuin koskaan.

Lahti puolusteli omassa kannanotossaan vahvasti päätöstä järjestää leiri Qatarissa. Lahden mukaan ”boikotointi ei oikea keino”, Riskin ratkaisu tuntuu hänestä ”hassulta” ja asioita halutaan edistää dialogin kautta (lue lisää).

Lahti on erinomainen puhuja, ja sanat kuulostavatkin kauniilta. Silti sanoihin ilman tekoja on vaikea uskoa, sillä yksikään delegaatio tai ammattiyhdistys ei ole tuntunut saavan Qatarissa muutosta aikaan kahdeksassa kisojen myöntämisestä kuluneessa vuodessa.

Tarkoitusperät Suomen delegaatiolla ovat epäilemättä hyvät, mutta onko niillä vaikutusta mihinkään?

Qatar on Maailmanpankin ja IMF:n vuoden 2017 tilastojen mukaan bruttokansantuotteella mitattuna maailman vaurain valtio, joka on kylvänyt jo vuosikausien ajan ihmisjärjelle käsittämättömiä summia maansa markkinointiin – läpinäkyvämmin tai joskus vähän salamyhkäisemmin.

Markkinointia on tehty ennen kaikkea jalkapallon kautta. On PSG:tä, Barcelonaa, XaviaPep Guardiolaa ja sitten pohjoismaisen delegaation tammikuisia leirityksiä. Kaikki maassa hyvin, kun tasa-arvon ja hyvinvoinnin pohjoismaisille mallimaillekin kelpaa. Ja Ari Lahden hyväntuulinen kädenlyönti Qatarin palloliiton puheenjohtajan kanssa se vasta hyvää mainosta onkin.

Kun Palloliitto julkisti marraskuussa järjestävänsä maaotteluleirin Qatarissa, omatkin kulmakarvani nousivat. Saatoin toivoakin mielessäni, että Suomi vielä päätöksensä peruisi ja leireilisi mieluummin vaikkapa Espanjan La Mangassa, Turkin Belekissä tai Karibialla. Näin jälkikäteen olen erittäin onnellinen siitä, ettei näin käynyt, ja Suomi juuri Qatarissa tällä viikolla pelaa. Sillä muutoin ei olisi Riku Riskinkään hiljaista, mutta äärettömän kauas kantavaa protestiakaan tapahtunut.

Pallo on nyt suurseuroilla ja yrityksillä

En usko Riskin kieltäytymisellä olevan sinänsä mitään merkitystä hänen asemaansa maajoukkuespekulaatioissa. Jotta 29-vuotias hyökkääjä mahtuisi Huuhkajien todelliseen A-maajoukkueeseen, pitäisi hänen todennäköisesti takoa Veikkausliigassa 20 maalin kausi.

Se, kuinka epätodennäköistä Riskin pelaaminen esimerkiksi EM-karsinnoissa on, on kuitenkin irrelevanttia niin suomalaisen kuin kansainvälisenkin median kannalta. Joka tapauksessa Riskistä tuli nyt jonkinlainen vapaustaistelija – tai Suomen Colin Kaepernick, kuten toimittajamme Juho Hirvonen kirjoituksessaan arveli.

Riski on ainakin omien tietojeni mukaan ensimmäinen huippujalkapalloilija, joka kieltäytyy pelaamasta ja harjoittelemasta Qatarissa eettisen arvomaailmansa vuoksi. Tänä some-aikakautena siis äärimmäisen arvokas esimerkki muille urheilijoille.

Amnesty, kansainvälinen työjärjestö ILO ja muut toimijat ovat varmasti tehneet parhaansa epäkohtien esilläpitämiseksi, mutta Riku Riski toi ratkaisullaan luultavasti Qatarille kielteistä julkisuutta enemmän kuin yksikään aiempi raportti tai lehtijuttu.

Jos vastaavaa kansalaisrohkeutta ja suoraselkästi kannanottoa esittäisi useampikin huippu-urheilija, voisi asioilla olla oikeastikin mahdollista muuttua. Mietitäänpä vaikkapa seksuaalivähemmistöjen asemaan kohdistuvaa kritiikkiä Venäjällä? Kuinka moni urheilun ystävä vähemmän olisi epäkohdista tietoinen, elleivät urheilijat sateenkaarikynsilakkoineen, -lippuineen ja -kengännauhoineen olisi pitäneet asiaa esillä Sotshin olympialaisissa 2016?

Riku Riski on nyt näyttänyt esimerkkiä muille yhteiskunnallisista asioista ja ihmisoikeuksista välittäville urheilijoille. Asian saama julkisuusarvo oli epäilemättä huomattavasti runsaampaa kuin HJK-hyökkääjä osasi kuvitella, ja nyt pallo on muilla toimijoilla.

Tanskan suurseura FC Kööpenhamina kuunteli ja arvosti kannattajiaan, ja päätti yleisön paineesta ilmoittaa, ettei enää tulevina vuosina matkusta harjoitusleireille Dubaihin. Jos jokin pitkäaikaista yhteistyötä qatarilaisten kanssa tehnyt futisjätti – kuten vaikkapa Bayern München – päättäisi noudattaa tanskalaisten esimerkkiä ja siirtää ensi talven leirinsä muualle, kenties Qatarissakin olisi aidosti miettimisen paikka?

Rahahan (jalkapallo)maailmaa pyörittää, joten todellinen päätäntävalta on viime kädessä yrityksillä. Omissa silmissäni FIFA:n johtomiesten kädet ovat kuolleiden siirtotyöläisten verellä tahritut. Jos rohkeiden toimijoiden painostus johtaisi vaikkapa siihen, että Visaa, Coca-Colaa, Huyndaita tai Adidasta alkaisi kiinnostaa se, mitä Qatarissa tapahtuu, niin kenties FIFA:nkin olisi syynättävä tarkemmin, kuinka sen alaista turnausta rakennetaan?

Voi pallon heittää samalla myös suomalaisyrityksille. Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti hehkutti loppusyksystä järjestön onnistunutta sponsorirekrytointia. Lahden puheenjohtajakampanjassaan tavoitteeksi asettamien miljoonien saavuttamiseksi kaivattaisiin enää paria sponsoria lisää. Entäpä, jos nämä potentiaaliset – tai jo olemassaolevat – sponsorit näkevätkin loogisesti ”urheilun osana yhteiskuntaa”, haluavat pitää ihmisoikeuskysymyksiä esillä ja asettavat sopimuksen ehdoksi sen, ettei avointa sortoa harrastavissa maissa enää leireillä? Silloin alkaa sitten jo iso pyörä pyöriä (Lahden lokakuisia kommentteja luettavissa täältä).

Qatarin kisoja rakentavilla ”orjilla” ei välttämättä ole elämässään muitakaan positiivisia näkymiä, joten riskinotto ja hakkuun tarttuminen on heille pikkupakko. Jotkut heistä on houkuteltu paikalle käytännöllä huijaamalla – lupaamalla insinöörin töitä ja takavarikoimalla sitten passin.

Maailman vauraimmalla valtiolla ei silti ole mitään pakkoa työntekijöitä orjuuttaa, sillä palkanmaksukyvystä homma ei totisesti kiinni jää – vaan vain ja ainoastaan halusta ja oikeudentunnosta.

Riku Riski yksin ei maailmaa pelasta, mutta jos hänen suoraselkäisyytensä saa lihaksekkaammat toimijat toimimaan, niin kenties siten voidaan säästää vielä usean sadan rakennusmiehen ihmishenki ennen vuoden 2022 jalkapallojuhlan alkua. Ja silloin Riku Riski on aito suomalainen supersankari.

Heikki Kuparinen