Tässäkö seuraava pohjoismaisen suurlupauksen jättisiirto? Juventus maksamassa yli 40 miljoonaa ruotsalaispelaajasta
Kuva: Getty Images
Pohjoismaalaiset nuoret pelaajat tuntuvat olevan kovassa huudossa tammikuun siirtomarkkinoilla. 19-vuotias norjalainen maalipyssy Erling Braut Håland oli lukuisten suurseurojen hankintalistalla ja päätyi lopulta 20-22 miljoonan euron siirtosummalla Borussia Dortmundiin.
Nyt valmistellaan Hålandin ikätoverin, ruotsalaisen Dejan Kulusevskin suursiirtoa. Muun muassa Gazzetta dello Sportin ja Sky Italian mukaan Kulusevski on siirtymässä Juventukseen, ja siirtokorvaus voi olla jopa kaksinkertainen Hålandiin verrattuna.
Kulusevski on Tukholmassa syntynyt Brommapojkarnan kasvatti, joka siirtyi Italian kentille jo vuonna 2016, kun Atalanta värväsi nuoren pojan akatemiaansa. Serie A:ssa hän debytoi viime tammikuussa.
Viime kaudella Kulusevski nähtiin kentällä vain kolmessa Serie A -ottelussa, mutta tällä kaudella hän on tehnyt lopullisen läpimurtonsa. Atalanta lainasi oikean laitalinkin Parmaan, ja Parma on ollut lainasta otettu. Kulusevski on viimeistellyt pelaamissaan 17 sarjaottelussa neljä maalia ja antanut seitsemän maalisyöttöä. Hän on koko sarjan maalisyöttötilastossa toisena Lazion Luis Alberton (11 syöttöä) jälkeen.
Nyt italialaismedia kertoo Juventuksen voittaneen kisan Kulusevskin allekirjoituksesta. Nuorukaista tavoitteli myös Juventuksen kanssa Serie A -mestaruudesta taisteleva Internazionale.
Juventuksen kerrotaan maksavan Kulusevskista 35 miljoonaa euroa, sekä mahdolliset 9 miljoonaa euroa lisää erinäisten bonuspykälien täyttyessä. Siirtosumma voi siis kohota peräti 44 miljoonaan euroon. Tämä päihittää Interin tarjouksen.
Juventus suostuu myös jättämään Kulusevskin Parmaan lainalle loppukauden ajaksi. Tämä oli ehto, jota myös Atalanta vaati siirrolle. Myös Kulusevski itse oli enemmän vakuuttunut Juventuksen tarjoamasta paketista.
[readmore from=Juventus]
Kulusevskin vanhemmat ovat kotoisin Pohjois-Makedoniasta, ja hän pelasikin aikanaan viisi maaottelua (6 maalia) Pohjois-Makedonian alle 16-vuotiaiden maajoukkueessa. Sen jälkeen Kulusevski siirtyi Ruotsin juniorimaajoukkueisiin, joissa hän on tehnyt yhdeksän maalia 29 ottelussa. Ruotsin A-maajoukkueessa Kulusevski debytoi marraskuisessa EM-karsintojen päätösottelussa Färsaaria vastaan, joten maajoukkuevalinta on nyt lopullisesti tehty.
Kulusevskista tulee siirron toteutuessa edellämainituin korvauksin Atalantan seurahistorian arvokkain myynti sekä kautta aikojen toiseksi kallein ruotsalaispelaaja. Ykköspaikkaa pitää Zlatan Ibrahimovic, josta Barcelona maksoi 69,5 miljoonaa euroa kaudella 2009-2010.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen